Uutislistaukseen

4959838_aseman pysäkki_THUMB.jpg

Aseman Pysäkin jatkoa selvitellään

28.10.2015 20.28

Seurakunta selvittää mahdollisuuksia jatkaa Aseman Pysäkin toimintaa. Aseman Pysäkin avoimien ovien toiminta on nykyisten päätösten nojalla päättymässä kuluvan vuoden lopussa.

Syynä on Yhteisen seurakuntapalvelun diakonian yksikköön sijoitetun Aseman Pysäkin isännän määräaikaisen tehtävän päättyminen vuodenvaihteessa. Yhteisellä seurakuntapalvelulla ei ole osoittaa työntekijäresurssia toiminnan jatkamiseen, eikä toiminnan jatkamista ilman palkattua työntekijää ole pidetty mahdollisena.

Isännän tehtävää on hoitanut kolmisen vuotta Jukka Rantanen, jonka vakituinen virkapaikka on Keltinmäen alueseurakunnan diakoniassa. Isännän määräaikainen virka on jatkoa Jyväskylän kaupunkiseurakunnan perustaman Lähimmäisen kammarin isännän tehtävälle.

Lähimmäisen kammari avattiin vuonna 1991. Sen toiminta keskeytyi syksyllä 2011, kun vuokranantaja irtisanoi vuokrasopimuksen. Samassa yhteydessä pitkäaikainen Lähimmäisen kammarin isäntä jäi eläkkeelle.

Yhteisen seurakuntapalvelun johtokunta teki niin ikään syksyllä 2011 esityksen kirkkoneuvostolle siitä, että Lähimmäisen kammarin työntekijän työsuhde muutetaan määräaikaiseksi diakonian viraksi vuoden 2015 loppuun asti. Määräaikaisuuden perusteena oli henkilöstösuunnitelma, jonka mukaisesti seurakunnan henkilöstöä vähennetään vuosina 2011 – 2020 silloisesta 301 henkilötyövuodesta 264 työvuoteen. Kirkkoneuvosto antoi siunauksensa YSP:n johtokunnan esitykselle, ja kirkkovaltuusto hyväksyi kirkkoneuvoston päätöksen yksimielisesti toukokuussa 2012.

Vuokratiloihin liittyneen toimintakatkoksen jälkeen seurakunta käynnisti Asema-aukiolla uudelleen avoimien ovien toimintaa keväällä 2013. Uudeksi nimeksi valittiin Aseman Pysäkki. Pysäkillä käy viikoittain noin 350 ihmistä ja toiminnassa on mukana noin 70 vapaaehtoista.

Keskiviikon kokouksessaan kirkkoneuvosto keskusteli eri vaihtoehdoista Aseman Pysäkin toiminnan jatkamiseksi. Toiminnan lopettamiseen neuvostolla ei enää ole halukkuutta. Vaihtoehtoisia malleja toiminnan jatkamiseksi ovat Aseman Pysäkin vastuun jakaminen eri alueseurakuntien diakonian kesken tai toiminnan antaminen Keskustan alueseurakunnan vastuulle. Tämä vaihtoehto vaatisi Keskustan diakoniatyölle lisäresurssien antamista.

Lisätietoja: YSP:n johtaja Jukka Helin 050 518 5445, jukka.helin(at)evl.fi tai hallintojohtaja Anu Lajunen 050 340 9888, anu.lajunen(at)evl.fi