Jäsentilastot positiivisemmat moneen vuoteen

31.12.2015 12.51

Jyväskylän seurakunnan jäsentilastot kirkkoon liittyneiden ja kirkosta eronneiden osalta ovat erittäin myönteisiä. Kirkkoon liittyneitä oli vuodenvaihteessa 440, kun viime vuonna liittyneitä oli koko vuonna 388. Erityisen ilahduttavaa on eronneiden määrän taittuminen. Vuosi sitten kirkosta erosi yli 2300 jäsentä, mutta vuoden loppuun mennessä eronneita oli 1090.
- Jyväskylän seurakunnan osalta jäsentilastot ovat positiivisemmat kuin kertaakaan viimeisen kuuden vuoden aikana. Liittyjien määrä on noussut selkeästi uudelle sataluvulle, kun heitä on ollut edellisinä vuosina keskimäärin noin 350. Eronneita oli vuodenvaihteeseen mennessä 1090, kun heitä on viime vuosina ollut keskimäärin runsaat 1800 ja vuonna 2014 yli 2300. Se on huomattavasti vähemmän kuin yhtenäkään viimeisenä kuutena vuonna, iloitsee kirkkoherra Arto Viitala.
Jyväskylän jäsentilastot vastaavat muun maan tilannetta.
- Tutkimustenkin mukaan luottamus kirkkoon on vahvistunut menneen vuoden aikana. Tietysti toiveena on eroamisten määrän pieneneminen vielä tästäkin, mutta kyllä tämän voi nähdä nytkin rohkaisevana signaalina siitä, että seurakunnan toimintaa ja jäsenyyttä pidetään arvossa, Viitala huomauttaa.
Lopulliset jäsentilastot vuoden 2015 osalta valmistuvat tammikuussa.

« Uutislistaukseen