Uutislistaukseen

Pohjoismaiset kirkonjohtajat huolissaan tilanteesta Turkin ja EU:n rajalla

9.3.2020 11.15

Pohjoismaiset luterilaiset ja katolilaiset kirkonjohtajat vaativat julkaisemassaan kannanotossaan henkilökohtaista ja yhteistä vastuunottoa lähimmäisistä. Kannanoton on allekirjoittanut muun muassa arkkipiispa Tapio Luoma.

Kannanotossa todetaan:

”Juuri nyt sekä uusi koronavirus että pakolaistilanne Euroopan laidoilla haastavat fyysisiä ja henkisiä rajojamme. Molemmille haasteille on yhteistä se, että ne vaativat henkilökohtaista ja yhteistä vastuunottoa, yli kaikkien rajojen ja täysin poliittisista kannoista riippumatta. Ne haastavat meitä ihmisinä ja lähimmäisinä. Taakat on jaettava ja kannettava yhdessä. Jos epäonnistumme, menetämme inhimillisyytemme.”

”Monimutkaiset poliittiset, kulttuuriset, taloudelliset ja demokraattiset ongelmat aiheuttavat oikeutettua huolta ja pelkoa. Pelot on otettava tosissaan, mutta ne eivät saa pitää meitä vankinaan ja estää meitä ottamasta vastuuta.

Jos haluamme täyttää inhimillisyyden edellytykset, emme koskaan voi hyväksyä sitä, että pakenevat lähimmäiset epäinhimillistetään ja pelkistetään uhaksi. Ihmisarvoinen vastaanotto, toimiva turvapaikkaoikeus ja jaettu vastuu pakenevista ihmisistä ovat velvollisuuksiamme demokraattisina maina ja ihmisinä.”

Myös Euroopan kirkkojen konferenssi CEC ja eurooppalainen kirkkojen pakolaisjärjestö CCME on  ottanut kantaa pakolaistilanteeseen Turkin ja EU:n rajalla.