Uutislistaukseen

Yhteisvastuukeräys

Yhteisvastuukeräys 2021: Tukea taloudellisessa ahdingossa oleville ikäihmisille

4.2.2021 12.28

Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen Linkki avautuu uudessa välilehdessätuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä Suomessa ja maailmalla. Keräys alkaa sunnuntaina 7.2.   

– Monet eläkeläiset sinnittelevät todella pienellä eläkkeellä. He joutuvat miettimään, riittävätkö rahat lääkkeiden jälkeen ruokaan. Tällaisia asioita ei soisi kenenkään vanhuksen joutuvan miettimään, Jyväskylän seurakunnan diakonian asiantuntija Kirsi Lepoaho sanoo. 

Seurakunnan vuoden 2021 keräyksen oma tuotto-osuus käytetään ikääntyneiden jyväskyläläisten taloudelliseen tukemiseen hankkimalla heille liinavaatteita, peitteitä, tyynyjä ja hygieniatarvikkeita. Apu kanavoidaan perille Jyväskylän kaupungin OIVA-keskuksen ja sosiaalityön kautta. 

Osa Yhteisvastuukeräyksen tuotosta kohdennetaan ikäihmisten taloudelliseen auttamiseen Kirkon diakoniarahaston kautta. Toisena kotimaisena yhteistyökumppanina toimiva Seurakuntaopisto järjestää ikäihmisille maksuttomia taloudenhallinnan koulutuksia sekä digitaitojen valmennusta ensi vuodesta alkaen. Keräystuotosta yli puolet, 60 prosenttia, ohjataan kehittyviin maihin Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta.  

Yhteisvastuukeräyksen avaus Jyväskylän seurakunnassa su 7.2.

Kello 11 Sanajumalanpalvelus Kuokkalan kirkossa suorana verkkolähetyksenä Henki & Elämän Youtube-kanavalla. Jumalanpalveluksen yhteydessä on mahdollisuus lahjoittaa Yhteisvastuukeräykseen. 

Kello 13 Jyväskylä Sinfonian jousikvartetin konsertti Silmussa, seurakunnan uusissa tiloissa Valtiontalossa (ei avoin yleisölle). Konsertti on katsottavissa suorana verkkolähetyksenä Henki & Elämän Youtube-kanavalla. Konsertin aikana on mahdollisuus tehdä lahjoitus keräyksen hyväksi.   

Lahjoita Jyväskylän seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen: 

Lähikeräysten ohella tai sijasta voit antaa lahjoituksen MobilePay-numeroon 69200 tai tekemällä lahjoituksen Jyväskylän seurakunnan nettilahjoitussivulla osoitteessa yhteisvastuu.fi/jyvaskylaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Jos lahjoitat pankin kautta, lisää lahjoitukseesi Jyväskylän seurakunnan viitenumero 307114.  Yhteisvastuun pankkitilit ovat: Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28.