Uutislistaukseen

IMG_20160511_081248_L.jpg

Lätkää helluntailauantaina, monenlaista messua sunnuntaina

11.5.2016 09.41

Ensi viikonloppuna vietetään helluntaita. Tarjolla on niin lätkäkatsomoa, pyöräilypyhiinvaellusta kuin suositus kutsua turvapaikanhakijoita kirkkokahveille ja kyläilemään.

Kirkkovuodessa ja kristinuskon perinteessä päivä on pääsiäisajan päättävä Pyhän Hengen juhla, jota vietetään 50 päivää pääsiäisen jälkeen. Se kuuluu pääsiäisen ja joulun ohella kirkkovuoden kolmen suurimman juhlan joukkoon. Ensimmäinen helluntai oli kristillisen kirkon perustamisen päivä, kirkon syntymäpäivä.

Jyväskylän seurakunnassa helluntaiaattona on perinteinen lätkäkatsomo klo 12. Vaajakosken kirkolle voi tulla jo puolilta päivin yhteiseen kisakatsomoon kannustamaan Suomen peliä Ranskaa vastaan. Matsin lisäksi voi kannustaa myös Yhteisvastuukeräystä. Tapahtumalla on monta sponsoria, joista uusin on MTV.
- MTV on uusin tukijamme. Heiltä saamme käyttöömme MTV Katsomo palvelun ja sitä kautta selostusäänenä toimii ”MR jääkiekko” Antero Mertaranta, kertoo tapahtuman puuhamies diakoni Tero Reingoldt.

Taulumäen kirkossa ollaan perinteisemmistä tunnelmissa, kun siellä vietetään helluntaina aaton messua.  Mukana on kuoroja kahdeksasta seurakunnasta Jan Hellbergin ohjauksessa, kanttorien musiikkiryhmä, Del Monte -rumpuryhmä sekä Kehittyvät laulajat. Messussa soivat upouudet virret sekä suomenkielisen että ruotsinkielisen virsikirjan lisävihkosta.

Helluntaipäivänä eli sunnuntaina 15.5. on messut kaikissa kirkoissa.
Kuokkalan alueseurakunnan aluekappalainen Riku Bucht on kannustanut – helluntain hengessä seurakuntalaisia kutsumaan turvapaikanhakijoita koteihinsa kahvikutsuille ja tutustumaan samalla suomalaiskoteihin ja –perheisiin.
Tikkakosken alueseurakunnan messu on Ränssin kievarissa.
Helluntaisunnuntai päättää valtakunnallisen pyöräilyviikon, ja tuolloin onkin tarjolla pyöräilypyhiinvaellus Kolmen kirkon kierros. Se starttaa Taulumäen kirkolta klo 13.15 ja kiertää Palokka- ja Tuomiojärven rantareittejä. Pysähdyksiä on matkan varrella Palokan kirkolla ja Tuomiojärven uimarannalla. Kierros päättyy Kortepohjan seurakuntakeskukseen, jossa on messu klo 16. Pysähdyspaikoilla on juoma- ja hedelmätarjoilu.