Uutislistaukseen

Koronatartunta Jyväskylän seurakunnan rippikoulussa: Piispalan leiri keskeytetty

13.10.2020 14.09

Jyväskylän seurakunnan rippileirillä on ilmennyt koronatartunta. Rippileiri, jolla koronatartunta tiistaina ilmeni, on keskeytetty ja asianosaisille ilmoitettu tilanteesta. Kyseinen leiri järjestettiin Piispalassa, Kannonkoskella. Sairastunut on rippikoulun vetäjätiimiin kuuluva työntekijä.

Noin kolmellekymmenelle rippikoululaiselle järjestettiin paluukuljetus kotiin tiistaina aamupäivällä. Työntekijät ja isoset mukaan luettuna leiri keskeytyi noin 40:ltä henkilöltä. Heidät on asetettu karanteeniin. Piispalassa oli lisäksi toinen Jyväskylän seurakunnan rippikouluryhmä. Tämä ryhmä ei ole ollut tekemisissä altistuneen ryhmän kanssa, ja sen leiri jatkuu suunnitellusti, ellei terveysviranomaisilta tule lisäohjeita.

Piispalan nuorisokeskuksessa on myös muita asiakkaita. Tämän hetken tiedon mukaan altistunut rippikouluryhmä ei ole ollut tekemisissä myöskään heidän kanssaan.

Työntekijä sai positiivisen koronatuloksen tiistain vastaisena yönä. Rippikoulu oli alkanut sunnuntaina, ja työntekijän flunssaoireet alkoivat ensimmäisenä yönä. Hänet kotiutettiin heti maanantaina aamulla. Jyväskylän seurakunta ryhtyi välittömästi testin tuloksen selvittyä toimiin leirin keskeyttämiseksi ja leiriläisten sekä heidän huoltajiensa informoimiseksi.

Jyväskylän seurakunnan muut syysloman 21 rippikoulua jatkuvat normaalisti ja niilläkin noudatetaan ennalta sovittuja turvallisuuskäytäntöjä.