Uutislistaukseen

Uutuusdokumentti Ylen pääsiäisohjelmistossa: Piispa Jolkkonen kertoo Paavo Ruotsalaisen tarinan

Yle TV1 esittää pääsiäisenä dokumentin Paavo ja minä – Viimeisten kiusausten tarina. Dokumentissa Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen kertoo Paavo Ruotsalaisen elämäntarinaa. Dokumenttia dramatisoidaan Viimeiset kiusaukset -oopperan kohtauksilla. Oopperan musiikillisena teemana on pohjoissavolainen koraalitoisinto, virsi ”Sinuhun turvaan, Jumala”.

Paavo ja minä – Viimeisten kiusausten tarina nähdään Yle TV1:ssä pitkäperjantaina 15.4. kello 9.00 ja pääsiäissunnuntaina 17.4. kello 12.45.

Tv-dokumentti kunnioittaa kahden itäsuomalaisen henkilön elämäntyötä

Iisalmesta lähtöisin olevan säveltäjä Joonas Kokkosen syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Hänen kuuluisin teoksensa on Paavo Ruotsalaisen elämästä kertova ooppera, Viimeiset kiusaukset, jonka sävellystyö vei Kokkoselta kaikkiaan 16 vuotta. Oopperan päähenkilön, Ukko-Paavon, kuolemasta tuli viime tammikuussa kuluneeksi 170 vuotta.

Oopperan tapahtumat sijoittuvat Nilsiän Aholansaareen, missä maallikkosaarnaaja ja herännäisyyden johtohahmo Paavo Ruotsalainen tekee kuolemaa ja käy läpi houreisten unien kautta elämänsä vaiheita ja taisteluita.

Tv-dokumentissa piispa Jolkkonen haastattelee Joonas Kokkosen oopperaan perehtyneitä taiteilijoita, professori Jorma Hynnistä, sopraano Johanna Rusanen-Kartanoa ja baritoni Esa Ruuttusta.

Paavo ja minä – Viimeisten kiusausten tarina -dokumentin oopperanäytteet ovat Jyväskylän Oopperan uusimmasta tuotannosta. Paavon roolin laulaa basso Mika Kares, Paavon Riitta-vaimona on sopraano Johanna Rusanen-Kartano ja seppä Högmanina Jaakko Ryhänen.

Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tuottaman, tunnin mittaisen tv-dokumentin on käsikirjoittanut piispa Jari Jolkkonen. Kuvauksesta ja äänityksestä vastaa Pekka Heikkilä ja tv-ohjauksesta Satu Väätäinen.

Vuonna 2017 Yle TV1 esitti piispa Jolkkosen käsikirjoittaman, Martti Lutheria käsitelleen dokumentin Martti ja minä – reformaattorin tarina ja vuonna 2020 Franciscus Assisilaisen elämästä kertoneen Franciscus ja minä – Jumalan köyhän tarina. Ohjelmat ovat edelleen katsottavissa Yle AreenassaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

4.4.2022 09.21