Seurakuntavaalien ehdokasasettelu on käynnistynyt
Ehdokasasettelu marraskuun 2022 seurakuntavaaleihin on alkanut. Ehdokkaaksi voi asettua viimeistään vaalipäivänä 22. marraskuuta 18 vuotta täyttänyt, konfirmoitu kirkon jäsen. Ehdokasasettelu päättyy 15. syyskuuta.
Seurakuntavaaleissa asetutaan ehdolle valitsijayhdistyksen kautta. Ehdokkaita voi asettaa valitsijayhdistys, johon kuuluu vähintään 10 seurakunnassa äänioikeutettua jäsentä. Valitsijayhdistysten taustalla voi olla esimerkiksi herätysliike tai poliittinen puolue, usein myös jokin teema tai yhteinen tavoite.
Seurakuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 20. marraskuuta. Ennakkoäänestys järjestetään 8.–12.11. Vaaleissa valitaan edustajat seurakunnan ylintä päätösvaltaa käyttävään kirkkovaltuustoon, johon Jyväskylän seurakunnassa kuuluu 39 jäsentä.
Seuraavalla nelivuotiskaudella valtuutetut päättävät muun muassa Kaupunginkirkon ja Säynätsalon kirkon peruskorjauksista. Edessä on myös viranhaltijavalintoja.
Seurakuntien luottamushenkilöt vaikuttavat laajemminkin siihen, millainen on kirkon tulevaisuus.
– Kirkkovaltuustot valitsevat toisena toimintavuotenaan koko kirkon asioista päättävät kirkolliskokousedustajat, kirkkoherra Arto Viitala kertoo.
Vuoden 2022 vaalien teemana on Uskottu, toivottu, rakastettu – äänestä sellaisena kuin olet. Muista vaaleista poiketen seurakuntavaaleissa saavat äänestää jo 16-vuotiaat.
Tavoista asettua ehdolle, henkilöistä, keneen ottaa yhteyttä sekä näissä vaaleissa mukana olevista valitsijayhdistyksistä kerrotaan tarkemmin kevään ja kesän aikana muun muassa Jyväskylän seurakunnan vaalisivuilla osoitteessa jyvaskylanseurakunta.fi/vaalitLinkki avautuu uudessa välilehdessä sekä Henki ja elämä -lehdessä.
Lisätietoja:
Heli Ahonen
Yhteisen seurakuntatyön johtaja
heli.ahonen@evl.fi
044 750 9008
5.4.2022 13.26