Uutislistaukseen

Musiikin juhlaa – 30-vuotta täyttävä kesäkonserttisarja soi Jyväskylän kirkoissa

Kesäkonserttisarja 2022, kuvituskuva.

Jyväskylän seurakunnan heinä-elokuussa järjestettävä kesäkonserttisarja tarjoilee ohittamattomia musiikkielämyksiä kolmessa eri kirkossa, kun 30-vuotisjuhlaansa viettävä konserttisarja kokoaa Jyväskylään nimekkäitä taiteilijoita Suomesta ja maailmalta. 

Sarjan urkukonsertissa soi tällä kertaa 1800-luvun musiikki. Lisäksi konserteissa kuullaan pianomusiikkia 1900-luvulta, suomalaisia sävelhelmiä laulettuna ja tunnetun englantilaisen kitaristin soitantaa. Juhlavuoden erikoisuutena päästään kuulemaan kahden konserttikanteleen soittajan yhteisesitystä, ja elokuun lopussa sarja huipentuu gospelkonserttiin Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. 

Konserttisarjan aloittaa Taulumäen kirkossa tiistaina 19.7. Tampereen Aleksanterin kirkon urkuri Riikka Viljakainen, joka soittaa kuuluisan Widorin Toccatan (urkusinfoniasta nro 5). Lisäksi kuullaan Naji Hakimin urkuteos, Guy Bovetin improvisaatioita sekä Hubert Parryn koraalisävellys. 

Tiistaina 26.7. jatkaa Taulumäen kirkossa kansainvälisesti menestynyt ja levytyksistään tunnettu pianotaitelija Jouni Somero. Someron ohjelmistossa koetaan komea kokonaisuus kotimaista pianomusiikkia ja pianosovituksia tunnetuista orkesteriteoksista. Lisäksi tunnelmaa kohottavat Selim Palmgrenin pianoteokset sekä Palmgrenin sovitus vaikuttavasta Narvan marssista

Elokuun alussa tiistaina 2.8. Kuokkalan kirkossa jyväskyläläinen muusikkopariskunta Annastiina ja Pertti Tahkola sekä Nova Ensemble esittävät rakastetuimpia suomalaisen laulumusiikin helmiä muun muassa Heino Kaskelta, Toivo Kuulalta, Oskar Merikannolta ja Jean Sibeliukselta. 

Tiistaina 9.8. Kaupunginkirkossa Raymond Burley, yksi Iso-Britannian tunnetuimmista kitaristeista, esittää harvinaisessa konsertissaan Suomessa espanjalaista kitaramusiikkia, erityisesti Andrés Segovian tuotantoa. Burley on työskennellyt useiden Englannin merkittävimpien orkestereiden kanssa, mukaan lukien BBC Symphony, Philharmonia, English Chamber Orchestra ja Royal Philharmonic. 

Kaupunginkirkossa päästään tiistaina 16.8. konserttikanteleiden kanssa yllättävälle matkalle taivaan sineen, pilviverhon taakse ja poutapilvien lomaan. Marja Nevankallion ja Makiko Oban konsertin musiikki on minimalistista, mutta samalla vahvaa ja värikästä. Sävellyksiä muun muassa Einaudilta ja Yoshimuralta. 

Sarjan viimeisenä kesäiltana 23.8. Taulumäen kirkossa järjestetään Yhteisvastuukonsertti, jonka musiikista vastaavat Pekka SimojokiAntti KleemolaKipinät-kuoro (joht. Kaisa Halmemies) sekä Erika ja Sini Spoof. Ilta tarjoaa mahdollisuuden nauttia upeista esityksistä ja tehdä samalla hyvää. Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksellä avustetaan koronapandemian seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria niin Suomessa kuin maailmalla. 

Kesäkonserttisarjan konsertit järjestetään tiistaisin 19.7.–23.8. kello 19 Jyväskylän kirkoissa. Lippuja voi ostaa ovelta hintaan 5/10/15 euroa, Yhteisvastuukonsertin liput 20/15/10e. Lipunmyynti alkaa tuntia ennen konsertin alkamista kirkon ovella. 

Lisätiedot: 

Tapahtumakalenteriin tästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä

2022-07-06 15:00:00.0