Uutislistaukseen

Valon kaupunki kirkoissa – Jyväskylän seurakunta kutsuu elämyksiin Kaupunginkirkossa ja Taulumäellä

Jyväskylän seurakunta osallistuu Valon kaupunki -tapahtumaan viemällä kaupunkilaiset unen ja valveen rajalle sekä tarjoamalla musiikillisia kokemuksia. Tapahtuma koetaan tänä syksynä 29. syyskuuta–8.lokakuuta.

Kymmenen illan mittaisen tapahtuman aikana Jyväskylän Kaupunginkirkossa voi tutustua ennennäkemättömään mediataideteokseen Tunnettuja Unia. Teoksessa taiteilija Antti Laitisen kokeilevat ja pelkistetyt valokuvat sekä Piia Laasosen ja Esko Turpeisen unenomainen äänimaailma muodostavat yhdessä episodeja elämästä ja maailmasta. Kokonaisuus kuljettaa katsojan lapsuuden ja aikuisuuden, unen ja valveen sekä yhteyden ja erillisyyden rajoille.

Perjantai-iltana 30.9. Kaupunginkirkossa konsertoi tunnelmallinen duo Eve & Ossi. Kaksikon musiikissa herkät tulkinnat pysäyttävät elämänmakuisten aiheiden äärelle. Kirkossa kuullaan Lauluja arjesta ja armosta -konsertit, jotka ovat osa Jyväskylän seurakunnan Perheasiain neuvottelukeskuksen 60. juhlavuoden ohjelmaa. Ensimmäinen konsertti alkaa klo 19 ja toinen klo 21. Kaupunginkirkon ohjelmanumeroihin on vapaa pääsy.

Valoisin sävelin soi myös Taulumäen kirkossa perjantaina 7.10. klo 19, kun virsilevytyksistään tunnettu Gospel Covertajat konsertoi uuden albuminsa tiimoilta. Ääni toisen maailman on Gospel Covertajien seitsemäs pitkäsoitto, joka julkaistaan syyskuussa 2022. Odotettu konsertti tarjoaa riemastuttavia tulkintoja virsikirjan uusista virsistä. Liput 15 / 10 / 5 euroa. Lipunmyynti kirkon ovelta tuntia ennen konsertin alkua. Tapahtumaviikon viimeisenä iltana lauantaina 8.10. Taulumäen kirkossa vietetään kaupunkilaisille avoimia levollisen hiljaisuuden rukoushetkiä klo 18 ja 19.  

Myös Valon kaupungin muu ohjelmisto levittäytyy Jyväskylän Kirkkopuistoon. Reitin kirkon ympäristössä valaisee tänä vuonna valo- ja äänisuunnittelija Marko Häkkisen toteuttama ympäristötaideteos Valon puisto.

 

Tutustu Valon kaupunki kirkoissa ohjelmaan Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Lisätiedot koko valotapahtumasta: Valon kaupunki

Wed Sep 21 15:56:00 EEST 2022