Uutislistaukseen

Virsivisa_THUMB.jpg

Virsivisassa lauletaan Lutherin virsiä

22.8.2016 13.30

Kahdeksannen valtakunnallisen Virsivisan ilmoittautuminen käynnistyy syyskuussa teemalla Virsi – anna sen soida. Tapahtuma on 3.- ja 4.-luokkalaisten oma visailu, jolla tehdään virsikirjaa koululaisille tutuksi mukaansa tempaavalla tavalla laulaen, liikkuen, kuunnellen, näytellen, visualisoiden. Edelliseen visaan osallistui noin 4 500 koululaista.

Visaa käydään neljässä vaiheessa keväällä 2017. Valtakunnallinen finaali järjestetään toukokuussa Tampereella.

Käynnistyvässä visassa huomioidaan tuleva reformaation merkkivuosi, sillä virsilistalla on mukana Martti Lutherin virsiä.

- Virsi oli Lutherille keskeinen työkalu. Samoin virsi voisi olla koulussakin työkalu pohdittaessa vaikkapa uskon ja tiedon suhdetta, uskonnoille ominaista kieltä tai symboliikkaa. Lisäksi musiikki, virsikin, toimii ilmaisuväylänä yksilön tunteille ja tuntemuksille. Kaikki laulaminen myös ryhmäyttää, uudistaa ja lisää empatiakykyä. Nämä asiat löytyvät myös uudesta opetussuunnitelmasta”, musiikkikouluttaja Mari Torri-Tuominen Seurakuntien Lapsityön Keskuksesta muistuttaa.

Lisämaustetta visaan tuovat myös adventtina käyttöön otettavasta virsikirjan lisävihkosta mukaan poimitut virret.

Visa on kouluille suunnattu hanke, mutta sen toteuttamisessa seurakunnan työntekijät ovat suurena tukena. Parhaimmillaan virsivisa on luonteva osa koulun ja seurakunnan yhteistyötä.

Virsivisan järjestää Seurakuntien Lapsityön Keskus ry yhteistyössä PTK – poikien ja tyttöjen keskus ry:n ja kirkkohallituksen kanssa. Opetushallitus on mukana asiantuntijana. Paikallisesti visaa toteuttavat koulut, seurakunnat ja hiippakunnat.

Mukaan visaan voi ilmoittautua syys-marraskuussa osoitteessa www.virsivisa.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä.