Uutislistaukseen

Jyväskylän seurakunnan aluerakenne uudistuu – alueiden johtavat papit valittiin

Jyväskylän seurakunnan hallinnollinen rakenne uudistuu ensi vuoden alussa. Nykyisten yhdeksän alueseurakunnan sijaan jatkossa on neljä aluejohtokunnan ja johtavan papin johdolla toimivaa hallinnollista aluetta. Seurakunnan toiminta toteutuu jatkossakin näitä yksiköitä pienemmillä alueilla, 11 lähikirkkoalueella.

Seurakuntavaaleissa marraskuussa valittava uusi kirkkovaltuusto nimeää aluejohtokunnat ensimmäisessä kokouksessaan tammikuussa. Kirkkoneuvosto valitsi kokouksessaan 26.10. uusien alueiden johtavat papit. Johtavat papit nimettiin tehtäviinsä sisäisellä haulla kuuden vuoden määräajaksi.

Keskustan alueen (Kaupunginkirkon ja Huhtasuon lähikirkkoalueet) johtavaksi papiksi valittiin Huhtasuon aluekappalainen Paulus Pikkarainen. Pohjoiselle alueelle (Palokka ja Tikkakoski) valittiin Palokan aluekappalainen Teija Laine. Itäistä aluetta (Kuokkala ja Vaajakoski) johtamaan valittiin Kuokkalan aluekappalainen Riku Bucht ja Läntiselle alueelle (Keljonkankaan, Keltinmäen, Korpilahden, Kortepohjan ja Säynätsalon lähikirkkoalueet) valittiin johtavaksi papiksi yhteiskuntavastuun pappi, Tikkakosken vt. aluekappalaisena toimiva Kirsi Pohjola.

Uudistuksen tarkoitus on keventää ja selkeyttää seurakunnan hallintoa. Oman asuinpaikan lähellä sijaitsevan lähikirkon lisäksi kaupunkilaiset voivat osallistua toimintaan missä tahansa muussa Jyväskylän kirkossa tai seurakunnan toimipisteessä.


Lisätiedot:
Kirkkoherra Arto Viitala
arto.viitala@evl.fi, 0400 540 490
 

2022-10-27 12:02:06.0