Uutislistaukseen

Jyväskylän seurakunnan hallinnollinen rakenne uudistui

Jyväskylän seurakunnan aluerakenne uudistui vuoden alussa. Nyt seurakunnassa on neljä hallinnollista aluetta entisten yhdeksän alueseurakunnan sijaan.

Seurakunnan toiminta toteutuu pääosin aiempien alueseurakuntien mukaan muodostetuilla 11 lähikirkkoalueella, ja tutut työntekijät jatkavat pääosin tehtävissään. Oman asuinpaikan lähellä sijaitsevan lähikirkon lisäksi kaupunkilaiset voivat entiseen tapaan osallistua toimintaan missä tahansa muussa Jyväskylän kirkossa tai seurakunnan toimipisteessä.

Seurakuntavaaleissa marraskuussa valittu uusi kirkkovaltuusto nimeää neljälle hallinnolliselle alueelle uudet aluejohtokunnat ensimmäisessä kokouksessaan 17. tammikuuta. Alueiden johtavat papit on jo nimetty kuuden vuoden määräajaksi:

Keskustan alueen (Kaupunginkirkon ja Huhtasuon lähikirkkoalueet) johtava pappi on Paulus Pikkarainen. Pohjoista aluetta (Palokka ja Tikkakoski) johtaa Teija Laine. Itäisen alueen (Kuokkala ja Vaajakoski) johtava pappi on Riku Bucht ja Läntisen alueen (Keljonkankaan, Keltinmäen, Korpilahden, Kortepohjan ja Säynätsalon lähikirkkoalueet) Kirsi Pohjola.

Uudistuksen tavoitteena on keventää ja selkeyttää seurakunnan hallintoa ja vapauttaa työpanosta toimintaan. 


Lisätiedot:
Kirkkoherra Arto Viitala
arto.viitala@evl.fi, 0400 540 490
 

Wed Jan 04 10:15:22 EET 2023