Uutislistaukseen

Yhteisvastuukeräys käynnistyy – vuoden 2023 keräysvaroilla ehkäistään nuorten väkivaltaa Suomessa ja maailmalla

Perinteikäs, valtakunnallinen Yhteisvastuukeräys käynnistyy jälleen sunnuntaina 5.2. Tämän vuoden keräyksen teema on Nuoret väkivaltaisessa maailmassa.

Keräyksen tuotosta 40 prosenttia jää Suomessa nuorten hyväksi tehtävään työhön Aseman Lapset ry:n ja seurakuntien kautta. 60 prosenttia Yhteisvastuun keräystuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. 

Jyväskylän seurakunta tuottaa omalla keräyksen tuotto-osuudellaan videon nuorten kohtaamasta väkivallasta ja sen ehkäisemisestä. Video toteutetaan laajaa käyttöä varten, ja se tehdään yhdessä kriisikeskus Mobilen, Barnahus-hankkeen sekä seurakunnan nuorisotyön kanssa. Yhteistyöhön kuuluvat myös vierailut Jyväskylän yläkouluissa.

– Yhteisvastuukeräys kasvattaa toivoa ja yhteistyötä. Konfliktitilanteita ja väkivaltaa kokeneet nuoret tarvitsevat meidän kaikkien tukea – aikuisia tarttumaan yhdessä toimeen, jotta tilanteet eivät kärjistyisi, sanoo Jyväskylän seurakunnan keräyspäällikkö, diakonian asiantuntija Kirsi Lepoaho.

Keräyksen suojelija, Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, avaa keräyksen Yle TV1:ssä 5.2. kello 12, ja jumalanpalveluksissa kautta Suomen kerätään kolehti Yhteisvastuun hyväksi. 

Kortepohjan seurakuntakeskuksen messu klo 16 lähetetään suorana lähetyksenä Jyväskylän seurakunnan Youtube-kanavalla Henki ja elämä. Keräykseen voi osallistua myös erilaisissa tapahtumissa eri puolilla Jyväskylää. Tiedot tapahtumista osoitteessa: jyvaskylanseurakunta.fi/yhteisvastuu.  

Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksen tuotto Jyväskylässä oli yli 17 000 euroa. Keräystuoton Jyväskylän seurakunnan oma osuus, 3 400 euroa, käytetään Vivo-valmennuksessa olevien nuorten tukemiseen. VIVO – Virtaa, Innostusta, Voimaa ja Osallisuutta, on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian toimintaa.

Lahjoittaminen Jyväskylän seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen:   

Lähikeräysten ohella tai sijaan lahjoituksen voi antaa MobilePay-numeroon 69200 tai tekemällä lahjoituksen Jyväskylän seurakunnan nettilahjoitussivulla osoitteessa yhteisvastuu.fi/jyvaskyla.   

Jos lahjoitat pankin kautta, lisää lahjoitukseesi Jyväskylän seurakunnan viitenumero 307114. Yhteisvastuun pankkitilit ovat: Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja OP FI14 5000 0120 2362 28.   

#yhteisvastuukeräys, www.yhteisvastuu.fi

Lisätietoja
Kirsi Lepoaho, Diakonian asiantuntija 
kirsi.lepoaho@evl.fi, 050 521 5416 

2023-02-03 09:22:00.0