Uutislistaukseen

Sanan Suvipäivät kokosi Jyväskylään 3300 juhlavierasta

Kansan Raamattuseuran Sanan Suvipäiviä vietettiin kesäisessä säässä 16.–18.6. Jyväskylässä yhteistyössä Jyväskylän seurakunnan kanssa. Juhlien teemana oli tänä vuonna Turvassa. Viikonlopun tilaisuudet ja perheiden tapahtuma kokosivat 3300 juhlakävijää Taulumäen kirkkoon ja sen lähialueille. Juhlavieraiden määrä nousi tasolle, jolla se on ollut ennen koronaa.

-Olemme todella tyytyväisiä, että ihmiset ovat jälleen palanneet juhlimaan hengellisiä kesäjuhlia myös paikan päällä. Koronavuodet toivat meille eksponentiaalisen kasvun striimin katsojalukuihin ja se trendi näyttää jatkuvan. On hienoa nähdä, että nämä kaksi tapaa osallistua juhlille eivät syö toistensa suosiota, iloitsee Kansan Raamattuseuran varatoiminnanjohtaja Kalle Virta.

Suvipäivien tilaisuuksien tallenteet ovat katsottavissa Youtubessa KRStube-kanavallaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Kesän aikana kanavalle julkaistaan Suvipäivillä kuullut raamatunopetukset Vanhan Testamentin henkilöistä Kun on turva Jumalassa -opetussarjana. 

Kansan Raamattuseuran perinteisiä Heinäveden kirkastusjuhlia vietetään 28.-30.7. teemalla Elävää vettä. Juhlia voi seurata myös verkossa www.kirkastusjuhlat.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

2023-06-21 16:14:25.0