Lähetysseura taistelee köyhyyttä vastaan
Ulkoministeriön arvion mukaan Lähetysseuran työ on tuloksekasta erityisesti köyhimpien ja syrjäytettyjen parissa. Lähetysseura on onnistunut myös kehittämään kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntaa järjestelmällisesti ja hyvin tuloksin. Mutta mitä tekemistä ihmisoikeuksilla tai globaalilla oikeudenmukaisuudella on lähetystyön kanssa? Siitä kertovat Suomen lähetysseuran ulkomaantyön johtaja Rolf Steffansson, kotimaantyön johtaja Satu Kantola, vaikuttamistyön asiantuntija Kati Kemppainen sekä palvelupäällikkö Suvimarja Rannankari-Norjanen Palokan kirkossa torstaina 6.10.
Suomen ulkoasiainministeriö teetti Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöstä perusteellisen evaluaation. Lähetysseuran kehitysyhteistyöstä tehty arvio oli osa ulkoasiainministeriön laajempaa arviota ohjelmatukea saavien järjestöjen työstä.
Lähetysseuran lisäksi arvioitiin viisi muuta järjestöä. Suomen Lähetysseura on ulkoasiainministeriön pitkäaikainen kumppanijärjestö.
Lähetysseuran työ todettiin tuloksekkaaksi, kustannustehokkaaksi, pitkäjänteiseksi ja paikallisia tarpeita vastaavaksi. Erityistä kiitosta Lähetysseura sai työstään kaikkein köyhimpien ja syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa.
Esimerkiksi naisten aseman todettiin parantuneen työn ansiosta monessa maassa.
– Pitkäjänteisellä ruohonjuuritason työllä olemme todennettavasti pystyneet tavoittamaan suuren määrän köyhiä ja syrjäytettyjä ihmisiä, joita ei välttämättä muilla rahoitusinstrumenteilla tavoiteta, Suomen Lähetysseuran ulkomaantyön johtaja Rolf Steffansson toteaa.
Lähetysseura on onnistunut kehittämään kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntaa hyvin tuloksin. Kansalaisyhteiskuntaa on vahvistettu erilaisilla hankkeilla, kouluttamisella, läheisellä kumppaniyhteistyöllä ja henkilöavulla.
– Kumppaneillamme ja yhteisön jäsenillä todettiin vahva omistajuus hankkeidemme suunnittelussa ja toteutuksessa, ja hankkeet vastaavat heidän määrittelemiinsä tarpeisiin. Olemme painottaneet perusrahoituksen sijasta kumppanin oman osaamisen kehittämistä, Steffansson selittää hankkeiden vahvuuksia.
Kun yhteistyö tapahtuu kumppanuudessa ja vuorovaikutuksessa, syntyy uutta osaamista. Rahan lisäksi ihmiset tarvitsevat voimaantumista, itseluottamusta, osaamista ja osallisuutta.
– Evaluaatio osoittaa, että kansalaisjärjestöjen kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä. Järjestöjen työ on tuloksellista. Ohjelmatukea kansalaisyhteiskunnan toimijoille tulee lisätä, sanoo Steffansson.
Missio vai lähetystyö
– ihanko sama? Palokan kirkko 6.10. klo 18. Mitä tekemistä ihmisoikeuksilla tai globaalilla oikeudenmukaisuudella on lähetystyön kanssa? Suomen lähetysseuran ulkomaantyön johtaja Rolf Steffansson, kotimaantyön johtaja Satu Kantola, vaikuttamistyön asiantuntija Kati Kemppainen sekä palvelupäällikkö Suvimarja Rannankari-Norjanen. Alussa kahvitarjoilu.
3.10.2016 15.57