Uutislistaukseen

Keski-Suomen Syöpäyhdistyksen juhlakonsertti

Konsertissa kuullaan Jyrki ja Maija Anttilaa sekä Vox Aureaa.
syöpis anttilat_M.jpg

Keski-Suomen syöpäyhdistys juhlistaa täyttää 60 vuotta ja juhlistaa 6.11. pyöreitä vuosiaan Kuokkalan kirkossa. Juhlan musiikillisesta annista vastaavat vastikään vuoden nuorisokuorona palkittu Vox Aurea ja tenori Jyrki Anttila säestäjä-vaimonsa Maija Anttilan kanssa.  Anttilat esittävät hengellisiä lauluja, aarioita ja kansanlauluja.

- Ohjelmassa on esimerkiksi Merikantoa, Puccinia ja Händeliä, Jyrki Anttila kertoo.

Hän sanoo odottavansa innolla konserttia.

- Kirkossa laulaminen on meille erityisen mieluista. Vaimoni on koulutukseltaan kanttori, joten kirkko on hänelle ominainen esiintymispaikka. Kirkossa me kaikki vailla mitään roolia. Jokainen ihminen on siellä auki.

Sanna Salmisen johtamalta Vox Aurealta kuullaan muun muassa Piae Cantiones, Eric Tuania ja Tellu Turkkaa.

 

Keski-Suomen syöpäyhdistyksen alkuaikoina, vuonna 1956, hoidon kannalta akuutteja aiheita oli hoitolaitosten rakentaminen. Sittemmin toiminta on käsittänyt muun muassa niin rinta- kuin kohdunkaulasyövän seulontaa, perinteistä järjestötoimintaa ja vapaaehtoisten kouluttamista. Tänä päivänä 5300-jäsenisen yhdistyksen toiminnassa korostuu syöpään sairastuneiden ja heidän läheisten neuvonta ja tuki. Tätä tukea tarjoavat eri puolilla maakuntaa niin yhdistyksen henkilökunta kuin laaja vapaaehtoisten joukkokin. Tämänkin juhlakonsertin tuotto, samoin kuin juhlavuoden lahjoitukset, suunnataan syöpäyhdistyksen vapaaehtoistoiminnan tukemiseen.

 

Konsertin ohella syöpäyhdistys juhlistaa kuluneita vuosia tiistaina 22.marraskuuta. Silloin vietetään syntymäpäiviä syöpäyhdistyksen toimitiloissa Kilpisenkadulla.

- Tarjolla on kahvia ja kakkua, kuten synttäreillä tapana on, yhdistyksen toiminnanjohtaja Immu Isosaari lupaa.

Kaikki toiminnassa joskus mukana olleet, sen palveluja saaneet tai vain asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

 
6.11. klo 15 Juhlakonsertti Kuokkalan kirkossa. Ohjelma 20 euroa. Ohjelma ovelta tuntia ennen konserttia. Ennakkomyynti Keski-Suomen syöpäyhdistyksen toimisto, Jyväskylä (Kilpisenkatu 5B9,

2016-10-31 14:06:00.0