Uutislistaukseen

Jyväskylän seurakunnan metsästrategian toteutus etenee – Metsiä esitetään suojeltavaksi lähes 200 hehtaarin verran

Jyväskylän seurakunnan vuonna 2022 hyväksytyn metsästrategian yhtenä tavoitteena on suojella 30 % seurakunnan metsistä. Strategia linjaa, että suojeluun valittavat kohteet arvioidaan ja esitetään niitä soidensuojeluohjelmaan, perintömetsäkohteiksi sekä mahdollisiksi METSO-kohteiksi. Tämän jälkeen arvioidaan myös vapaaehtoisen suojelun mahdollisuus jättämällä alueita hakkuiden ulkopuolelle.

Jyväskylän seurakunnan omistamien metsien luontoarvoja selvitettiin syksyn 2023 aikana osana Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Luontoliiton Luomakunnan metsät -yhteishanketta. Hankkeen rahoituksesta vastaa Ruohonjuuri Oy, seurakunnille luontoarvojen kartoituksen tuki on maksutonta. 

Kartoituksessa Jyväskylän seurakunnan metsistä löytyi huomattava määrä luontoarvoiltaan merkittäviä kohteita, joita Luontoliitto esittää suojelukohteiksi. Strategian mukaisia suojelutoimenpiteitä on valmisteltu edelleen yhteistyössä seurakunnan voimassa olevan metsäsuunnitelman laatineen Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen kanssa. 

Suojeltaviksi alueiksi esitetään metsäalueita Korpilahden Mutasen alueella noin 70 hehtaaria, Vääräjärven alueella noin 42 hehtaaria, Honkasalossa noin 14 hehtaaria, Vesalan leiri- ja toimintakeskuksen alueella noin 12 hehtaaria, Jokelassa Tyyppälän leirimajan alueella noin 20 hehtaaria ja Ala-Niittysessä Jussinpolun ja ladun lähimetsässä noin 15 hehtaaria. Suojeltavia alueita olisi näin yhteensä kaikkiaan 172,5 hehtaaria, mikä muodostaa tasan 30 % seurakunnan metsien kokonaispinta-alasta. 

Suojelun valmistelua ehdotetaan jatkettavaksi vielä ELY-keskuksen kanssa, jonka jälkeen tarkentuvat kohteet, joiden suojeluun voi saada rahoitusta. Seurakunnan Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta käsittelee luontokartoitusta ja esitettyjä toimenpiteitä kokouksessaan tiistaina 5.3. Kokouksen jälkeen asia etenee kirkkoneuvoston päätettäväksi. 

Katso lisää: Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan esityslista DomuksessaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Tuija Pajunen
Hautaustoimen päällikkö
Vapaudenkatu 47, PL 103
40101 Jyväskylä

29.2.2024 18.25