Uutislistaukseen

Piispan vetoomus ei pyörtänyt rauhanyhdistyksen päätöstä

Olen seurannut huolestuneena Jyväskylän rauhanyhdistyksen toimia, jotka ovat kohdistuneet pastori Tuomas Palolaan. Pidän erittäin valitettavana johtokunnan sunnuntaina julkistamaa päätöstä vapauttaa Palola puhujan tehtävästä. Vetoomuksestani huolimatta yhdistys kieltäytyi ottamasta päätöstä uudelleenarvioitavaksi.

Johtokunta esittää perusteena toimenpiteelleen sen, että Palolan saarnat ovat aiheuttaneet hämmennystä ja jakaneet seurakuntaa. Perustelut ovat ylimalkaiset ja yksilöimättömät, mutta päätös sisältää vakavan epäilyn Palolan opetuksen sisällöstä. Esitettyjen perustelujen nojalla johtokunnan päätöstä on kuitenkin mahdoton ymmärtää.

Tuomas Palola on Lapuan hiippakunnan pappi. Papiksi vihkimisessä hän on luvannut pysyä Jumalan sanassa ja luterilaisessa tunnustuksessa sekä noudattaa kirkon lakia ja järjestystä. Papin opetuksen valvonta ja arviointi kuuluu piispan tehtäviin. Silloinkin, kun pappi toimii puhujana herätysliikkeen seuroissa, hänen opetuksensa on piispan ja tuomiokapitulin kaitsennan alaista. Asiallisesti puhujantehtävästä vapauttaminen merkitsee johtokunnan tekemää arviota, jolla se kyseenalaistaa Palolan toiminnan pappisvirassa. Tulen pyytämään johtokunnalta selvitystä siitä, mikä Palolan saarnoissa ei ole luterilaisen opetuksen mukaista. Tämän jälkeen Palolalla tulee olla mahdollisuus vastineen esittämiseen.

Oma kysymyksensä on, sopivatko johtokunnan käyttämät menettelytavat kristillisen yhteisön toimintaan. Avoimen keskustelun puuttuminen ja käsiennostopäätös, jolla johtokunnan esitys sinetöitiin yleisessä kokouksessa, jakavat seurakuntaa. Menettelytavat ovat herättäneet rauhanyhdistyksen jäsenissä pelon, että yhdistys ottaa käyttöön menneisyydestä tutut keinot. Ne on todettu myös vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisällä sopimattomiksi menettelytavoiksi. Hengellisessä yhteisössä mahdolliset ristiriidat voidaan ja tulee ratkaista muulla tavoin.

Olen jo aikaa sitten sopinut Jyväskylän rauhanyhdistyksen edustajien kanssa, että vierailen rauhanyhdistyksellä sunnuntaina 29.3.2015. Vierailu tarjonnee mahdollisuuden käydä keskustelua yhdistyksen edustajien kanssa edellä mainituista seikoista.


Simo Peura
piispa

 

Wed Mar 25 11:27:04 EET 2015