Uutislistaukseen

Vie rakkaasi ulos -häätapahtuma kutsuu pareja vihille luonnon helmaan Suomen luonnon päivänä 31. elokuuta

Jyväskylän seurakunta tarjoaa avioliittoa harkitseville persoonallisen ja yksinkertaisen tavan mennä naimisiin elokuussa 2024. Seurakunnan papit vihkivät pareja Suomen luonnon päivänä 31.8. kello 13 alkaen järvien, metsien ja harjujen maisemissa, yhteensä neljässä paikassa eri puolilla Jyväskylää.

Vihkipari kauniissa maisemassa

Avioliiton solmiminen kauniin maiseman keskellä kiehtoo monia.

Vie rakkaasi ulos -tapahtumassa tarjolla olevia vihkimispaikkoja ovat Harjun portaat Jyväskylän keskustassa, Paljaspään huippu Muuratsalossa, Riihikirkko Vesalassa ja Oravivuori Korpilahdella.  Päivän aikana vihitään enintään 16 paria, neljä kussakin paikassa. Vihkipaikat ovat Vesalan Riihikirkkoa lukuun ottamatta taivasalla.

Tämä on toinen kerta, kun Jyväskylän seurakunta tarjoaa vihkipaikkaa luonnon keskellä Suomen luonnon päivänä. Ensimmäisen kerran näin tehtiin kolme vuotta sitten vuonna 2021.

”Palaute tapahtumasta oli hyvin myönteistä. Sää suosi meitä ja kaikki sujui hyvin”, kertoo tapahtumaa koordinoiva pastori Riku Bucht Jyväskylän seurakunnasta.

”Luonto on monille tärkeä, jopa pyhä asia. On helppo ymmärtää, että yksi elämän tärkeimmistä tapahtumista halutaan kokea sen keskellä. Siinä on omanlaisensa tunnelma, kun astellaan yhdessä metsäpolkua pitkin vihkipaikalle”, Bucht miettii.

Ilmoittautuminen tapahtumaan on auennut seurakunnan verkkosivuilla. Ilmoittautuminen päättyy 16.8. tai kun ajat ovat täynnä. 

Vihittäväksi saapuvat parit tarvitsevat mukaansa vain sormukset, henkilöllisyystodistukset sekä todistukset avioliiton esteiden tutkinnasta. Seurakunta vastaa vihkimisestä, vihkipaikkojen lupajärjestelyistä sekä haluttaessa tunnelmaan sopivasta elävästä musiikista.

Lakisääteinen avioliiton esteiden tutkinta on tehtävä viimeistään 7 vuorokautta ennen vihkimistä. Esteiden tutkinnan voi hoitaa osoitteessa esteidentutkinta.fi., aluekeskusrekisterissä tai maistraatissa.

Riku Bucht
Riku Bucht
Alueen johtava pappi
Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4
40520 Jyväskylä

4.6.2024 14.31