Kesäkonserttisarja keräsi ennätysyleisön
Jyväskylän seurakunnan Kesäkonsertit 2024 -sarjan viisi konserttia keräsivät ennätykselliset 1641 kuulijaa. Maksuttomat konsertit soivat elokuisina tiistai-iltoina kirkoissa Taulumäellä ja Kuokkalassa sekä Kaupunginkirkossa.
‒ Konserteista on tullut runsaasti hyvää palautetta: ne on koettu koskettavina, antoisina, ilahduttavina ja sykähdyttävinä ja esiintyjiä on pidetty todella taitavina, kertoo kanttori Jukka Hassinen.
Myös konserttien monipuolisuutta on kiitetty. Konserteissa on ollut puheosuuksia, joissa niin teosten kuin säveltäjien taustoja on sanoitettu, mikä on tehnyt konserttitilanteista ja musiikista helposti lähestyttäviä.
Sarjassa esiintyneet muusikot ovat kehuneet erittäin lämminhenkistä ja runsasta kuulijakuntaa. Konserttisarjan taiteellinen työryhmä puolestaan kiittää huikeita taitelijoita ja upeaa yleisöä.
– Nähdään jälleen ensi kesänä ja sitä ennen lukuisissa seurakunnan konserteissa, toivottavat työryhmän jäsenet kanttorit Jukka Hassinen, Pertti Tahkola ja Eija-Liisa Väisänen sekä musiikin asiantuntija Maria Sahipakka Jyväskylän seurakunnasta.
Kuvateksti:
Oopperalaulaja Sanna Matinniemi ja pianisti Jenna Ristilä konsertoivat täydelle salille Taulumäen kirkossa elokuun 13. päivä.
Kuva: Petri Blomqvist
Lisätietoa
29.8.2024 11.23