Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Yle Radio 1:n uskonto- ja katsomusjournalistinen Horisontti-ohjelma kuullaan viimeisen kerran 5.1.2025. Raamatunluvun ympärille rakennettuja pieniä henkilökuvia tarjoillut Pisara nähdään Yle TV 1:ssä viimeisen kerran 18.1. Syynä ohjelmien lopettamiselle on Yleisradion säästöohjelma.
Parlamentaarinen työryhmä päätti syyskuussa merkittävistä leikkauksista Ylen rahoitukseen. Ylen johto on valmistellut kustannussäästöohjelmaa, jolla Yle pyrkii sopeuttamaan toimintansa tulevaisuuden rahoitustasoon.
Parlamentaarisen työryhmän edellyttämät 66 miljoonan euron säästöt vuosina 2025–2027 johtavat väistämättä leikkauksiin ohjelmatuotannossa. Osana näitä toimia Yle on päättänyt lopettaa Horisontti ja Pisara -ohjelmien tilaamisen. Ohjelmat on toteutettu Kirkon viestinnän ja Ylen yhteistyönä.
Säästökohteita valittaessa Yle halusi turvata lakisääteiset hartausohjelmat. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki radiohartaudet sekä radiojumalanpalvelukset säilyvät periaatteessa ennallaan. Muutama erikoisjumalanpalvelus poistuu radiosta, mutta joka sunnuntaiset kaksi radiojumalanpalvelusta jatkavat edelleen kello 10 ja kello 20, samoin lähes kaikki kirkollisten juhlapyhien jumalanpalvelukset.
Horisontin ja Pisaran jaksot säilyvät toistaiseksi Yle Areenassa.
2.12.2024 12.04