Uutislistaukseen

Kirkkovaltuuston päätöksiä 3.12.2024

Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi Kaupunginkirkon lähikirkkoalueen vastuupapiksi Miina Karastin. VIII kappalaisen virka tuli avoimeksi Seppo Wuolion jäätyä eläkkeelle. Karasti toimii tällä hetkellä vastuupappina Palokan lähikirkkoalueella.

Kirkkovaltuusto hyväksyi vastauksen Minna Myllymäen ja 24 muun kirkkovaltuutetun valtuustoaloitteeseen. Jyväskylän seurakuntaan laadittuja turvallisemman tilan periaatteita voidaan käyttää kaikessa seurakunnan toiminnassa. Lisäksi niistä järjestetään koulutus luottamushenkilöille.

Kirkkovaltuusto hyväksyi vastauksen Liisa Kuparisen ja 23 muun kirkkovaltuutetun aloitteeseen sateenkaariyhteyshenkilöiden nimeämisestä Jyväskylän seurakuntaan. Seurakuntaan nimetään alkuvuodesta 2025 kaksi sateenkaariyhteyshenkilöä kahden vuoden kokeilukaudelle. Tehtäviin nimettävistä viranhaltijoista toinen suuntaa työtä erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuuteen ja toinen aikuisille. Aloitteessa ehdotettua hengellisen väkivallan yhteyshenkilön nimeämistä on vastauksen mukaan laajana kokonaisuutena syytä pohtia erikseen. 

3.12.2024 20.43