Uutislistaukseen

Kirkon Ulkomaanapu auttaa haurasta Nepalia

Tilanne maassa on tällä hetkellä hyvin kaoottinen ja sekava.  Tarvittavan avun luonne tarkentuu alueelta saatavan tiedon mukaan.

Kirkon Ulkomaanapu toimittaa alueelle apua 200 000 euron edestä, muun muassa väliaikaisia asumuksia, välttämättömiä kotitalous- ja hygieniatarvikkeita, huopia sekä vettä. Ulkomaanapu organisoi avun perille Nepalin maatoimiston ja paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Koska tilanne maassa on tällä hetkellä hyvin kaoottinen ja sekava, tarvittavan avun luonne tarkentuu alueelta saatavan tiedon mukaan.

”Järistysalueella ei ole saatavilla sähköä, vettä eikä ruokaa. Suojaa tarvitaan. Puhelinverkko toimii ja sillä pääsee läpi välillä, mutta paikan päällä tiedonkulku on hankalaa. Lentokenttä oli välillä jo suljettu, mutta tämänhetkistä tilannetta emme tiedä. Sen kunto kuitenkin ratkaisee, kuinka maahan pääsee ja miten sinne saadaan toimitettua avustustarvikkeita. Infrastruktuuri on maassa entisestäänkin heikko, joten tuhot ovat melkoiset. Välittömiä pelastustöitä hankaloittaa se, että on ilta ja Katmanduun luvattu lisäksi sadetta”, kommentoi tilannetta tuoreeltaan Kirkon Ulkomaanavun Aasian alue-edustaja Anu Riikonen.

Nepalin maanjäristyksen uhreja voi auttaa tekemällä lahjoituksen osoitteessa:
http://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/nepalin-maanjaristys/Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Lahjoittaa voit myös suoraan Kirkon Ulkomaanavun keräystilille: Nordea IBAN FI33 1572 3000 5005 04. Viestikohtaan merkintä ”Nepal”.

Mon Apr 27 09:01:57 EEST 2015