Uutislistaukseen

Jouluradio säilytti vahvan asemansa radiokentässä

Jouluradio jatkoi menestystään joulukuun kuunnelluimpien radiokanavien joukossa, kerrotaan Jouluradion tiedotteessaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Se oli valtakunnallisesti kaupallisten kanavien kolmanneksi tavoittavin ja pääkaupunkiseudun ykkönen. Nettikuuntelut kasvoivat räjähdysmäisesti. 

Kansallisen Radiotutkimuksen mukaan Jouluradio oli Suomen kolmanneksi tavoittavin ja kuunnelluin kaupallinen radiokanava joulukuussa. Sitä kuunteli 703 000 ihmistä yhden viikon aikana. Kaikkien radiokanavien tavoittavuudet laskivat joulukuussa lähes kautta linjan vuoden takaiseen verrattuna. 

Jouluradio on valtakunnallisesti edelleen neljänneksi kuunnelluin kaupallinen radiokanava 25–54-vuotiaiden joukossa. Naisten kohdalla Jouluradio oli valtakunnallisesti kolmanneksi tavoittavin ja toiseksi kuunnelluin kaupallinen radiokanava. Kansallinen Radiotutkimus on Yleisradion ja kaupallisten radioiden yhteistutkimus, joka on alan perustutkimus. 

"Jouluradiolla on pitkä historia ja pitkät perinteet. Se on kuin vanha hyvä ystävä, joka saapuu kylään kerran vuodessa ja aloittaa monelle joulunajan. Uskon, että Jouluradio tarjoaa kuulijoille tänä kertakäyttökulttuurin aikana jotain pysyvämpää ja turvallista ja ennen kaikkea aidon joulun tunnelman", sanoo musiikkipäällikkö Joni Hartikainen

Jouluradion oman kuulijakyselyn mukaan Jouluradio onnistui hyvin luomaan joulutunnelmaa. 80 prosenttia vastaajista oli tyytyväisiä pääkanavan musiikkiin. Kuulijakyselyyn vastasi lähes 660 ihmistä. 

"Jouluradion kaikkien kanavien musiikkilistoja monipuolistettiin ja teemakanavia terävöitettiin. Kaikilla kanavilla soi paljon perinteisiä joululauluja, mutta kanavia maustetiin myös kappaleilla, joita kanavilla ei ole ennen kuultu. Kanavia viilattiin tasapainoisimmiksi, jotta kuuntelukokemus toimisi niin satunnaisille kuulijoille kuin pitkäaikaisille kuuntelijoille", Hartikainen sanoo. 

Jouluradio on kahdeksan kanavan joulumusiikkiperhe ja verkkomedia. Pääkanavaa voi kuunnella perinteisillä FM-radiotaajuuksilla, kaapeliverkossa ja RadioPlayerissa. Nettikanavat ovat kuunneltavissa Jouluradio.fi:ssä, Suplassa ja Elisa Viihteessä. Kuuluvuusalueilla asuu kolme neljäsosaa suomalaisista ja netissä kanavat kuuluvat kaikkialla. Jouluradion mahdollistavat ev.-lut. seurakunnat ympäri Suomen. 

4.2.2025 14.13