Kiitos lahjoituksista diakoniatyölle
Jyväskylän seurakunnan diakoniatyö on joulun aikaan saanut välittää jouluiloa lukuisiin jyväskyläisiin perheisiin ja yksittäisille ihmisille.
Diakoniatyössä näkyy perheiden monimuotoisuus. Ydin- tai yksinhuoltajaperheiden lisäksi avun tarvetta on muissakin perhemuodoissa. Olemmekin joulun aikaan voineet auttaa muun muassa joitakin etävanhempia ja isovanhempia, joilla on taloudellisesti tiukkaa. Myös eri ikäisillä yksin asuvilla voi olla esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyyden vuoksi vaikea elämäntilanne.
Avun tarvetta on ympäri vuoden ja kehitämme diakonian varainhankintaa myös vuoden 2017 aikana.
Toivomme, että diakonian kautta lahjoittavat tahot olisivat meihin yhteydessä hyvissä ajoin, jotta voisimme yhdessä miettiä, mikä on sopiva tapa ja muoto auttaa. Yhteyttä voi ottaa diakonian työalasihteeri Heini Lekanderiin, [email protected]Linkki avautuu uudessa välilehdessä, 050 521 5416.
Lämmin kiitos kaikille eri tavoin diakoniatyön kautta lahjoittaneille tai vapaaehtoistoimintaan osallistuneille!
Siunattua joulun aikaa ja alkavaa vuotta 2017!
Heini Lekander
Diakonian työalasihteeri
Jyväskylän seurakunta
22.12.2016 09.40