Uutislistaukseen

Lauantai 14. kesäkuuta on kesän suosituin hääpäivä

Kesähäät Jyväskylän kirkoissa ehtii yhä järjestää



Vielä tänäkin kesänä ehtii hyvin naimisiin, vaikka vielä ei olisi kirkkoa varattuna tai pappia hihasta nykäistynä.

– Vihkiaikoja on yhä tarjolla myös suosituissa Kaupunginkirkossa ja Taulumäen kirkossa, kertoo toimistosihteeri Sanna Harju Jyväskylän seurakunnasta.

Jyväskylässä suosituin hääpäivä tulevana kesänä on lauantai kesäkuun 14. päivä. Myös elokuun lopun lauantaipäivinä on runsaasti vihkimisiä.

Suosituin vihkikirkko tänä kesänä   on Taulumäen kirkko, jossa avioliiton aikoo solmia 42 vihkiparia. Seuraavaksi eniten vihkimisiä on Kaupunginkirkossa, 29. Kuokkalan kirkossa varauksia on 20, Säynätsalon kirkossa 11, Korpilahden kirkossa 8, Toivakan kirkossa 4, Vaajakosken kirkossa 2, Joutsan kirkossa 1, Luhangan kesäkirkossa 1 ja Palokassa myös 1.

Vihkiminen voi tapahtua myös luonnon helmassa vaikkapa laiturilla, kunhan asiasta sovitaan papin kanssa.  Pareja on Suomessa vihitty avioliittoon hyvinkin erikoisissa paikoissa, kuten kauppakeskuksessa, raviradalla, tunturin laella tai kuumailmapallossa.  

Lähes 150 hääparia

Tämänhetkisen tiedon mukaan yhteensä 116 vihkiparia aikoo kesällä lausua ”tahdon” Jyväskylän kirkoissa.  Lisäksi 26 paria on sopinut papin kanssa kirkollisen vihkimisen muualla kuin kirkossa, useimmiten hääjuhlan paikalla.

Vihkiaikoja voi kysyä seurakuntatoimistosta p. 050 363 2300 (ma–pe klo 9–15).
Toiveen vihkiajasta ja -paikasta voi esittää myös netissä, linkki löytyy täältä: jyvaskylanseurakunta.fi/info-ja-asiointi/kaste-ja-vihkivaraukset

Seurakuntatoimistossa voi sopia vihkimisen paikan ja ajankohdan lisäksi vihkimisen toimittavan papin ja kanttorin. Paikallisen papin, kanttorin ja suntion palvelukset ovat maksuttomia.

Loppukesällä naimisiinmeno onnistuu myös luonnon helmassa, kun Jyväskylän seurakunta järjestää perinteisen vihkitapahtuman Suomen luonnon päivänä 30. elokuuta. Tapahtumasta viestitään seurakunnan verkkosivuilla ja muissa kanavissa tarkemmin lähempänä.

 

Heli Ahonen
Heli Ahonen
Yhteisen seurakuntatyön johtaja
Vapaudenkatu 47, PL 103
40101 Jyväskylä

14.4.2025 13.01