Uutislistaukseen

Valon naulat tuo valokuvataidetta kirkkoon

27.2.2017 10.12

Luovan valokuvauksen keskus järjestää yhteistyössä Jyväskylän seurakunnan kanssa avoimen haun valokuvataiteilijoille. Näyttely pidetään Kaupunginkirkossa syksyllä 2017 osana reformaation merkkivuotta, jota juhlistetaan koko vuoden ajan. Näyttely on esillä kirkossa kahden kuukauden ajan ja näyttelyavajaiset ajoittuvat Valon kaupungin avajaisiin syyskuussa.

 

Näyttelyyn haetaan noin kymmenen valokuvan sarjaa, joka ilmentää taiteilijan näkemystä kyseessä olevasta aiheesta. Aihepiirit voivat liikkua teemoissa valo, yksinäisyys, kulttuurilliset ja hengelliset juuret, armo, kohtaaminen, yläotsikkona Valon naulat.

 

Näyttelykokonaisuuden valitsee valokuvakeskuksen hallituksen jäsenistä ja seurakunnan edustajista koottu raati. Valitulle taiteilijalle maksetaan 500€ palkkio. Oikeudet kuviin reformaation merkkivuoteen liittyen. Muu mahdollinen käyttö sovitaan kuvaajan kanssa erikseen.

Näyttelyehdotusten tulee olla perillä 15.8. mennessä.

 

Hakemukseen liitteeksi:

  • koko kuvasarja näytekuvina joko digitaalisena tai tulostettuina (max A4)
  • lyhyt, vapaamuotoinen kertomus aiemmasta taiteellisesta työskentelystä
  • hakijan cv
  • mahdollinen tarina kuvista/ideasta (ei pakollinen)

Materiaalit voi toimittaa osoitteeseen info@luovake.fi tai Galleria Ratamolle aukioloaikojen puitteissa (ti-su 11-18), tai postitse:

Galleria Ratamo/Luovan valokuvauksen keskus
Veturitallinkatu 6
40100 Jyväskylä
Kuoreen merkintä: “Näyttelyhaku, reformaatio”

Lisätietoja hausta:

Seppo Wuolio

aluekappalainen, Jyväskylän seurakunta

050 521 5415 seppo.wuolio@evl.fi


Minna Koponen
taiteilija, Luovan valokuvauksen keskus
044 9121 739 info@luovake.fi