Uutislistaukseen

Muusikko Petri Laaksonen Kotimaanavun tukijaksi

Laulaja-säveltäjä Petri Laaksonen ja Kirkkopalvelut ry:n hallinnoima Kotimaanapu-hyväntekeväisyyspalvelu ovat solmineet yhteistyösopimuksen hädässä olevien ihmisten auttamiseksi Suomessa.

Petri Laaksonen lahjoittaa osan konserttiensa tuotosta Kotimaanavulle. Laaksosen konserttien tuotoilla tuetaan vähävaraisista perheistä tulevien lasten ja nuorten musiikki- ja urheiluharrastuksia esimerkiksi avustamalla instrumenttien tai urheiluvälineiden hankinnassa tai harrastusmaksuissa. Apu toimitetaan perille saajilleen Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien kautta. 

− Petri Laaksonen on rakastettu ja arvostettu pitkän linjan artisti, joka on konsertoinut runsaasti seurakunnissa ympäri maan. Petrin aloite hyväntekeväisyysyhteistyöstä osoittaa, että arvopohjamme on yhteneväinen ja yhteistyö näiltäkin osin luontevaa ja perusteltua. Iloitsen suunnattomasti tästä Petrin kampanjasta. Avun tarvitsijoita kyllä riittää, sanoo keräysjohtaja Tapio Pajunen Kirkkopalveluista.

− Olen syvästi kiitolinen vanhemmilleni, jotka aikoinaan olivat valmiita venyttämään penniä niin, että me lapset pääsimme musiikkiopistoon Paimioon. Sain myös harrastaa urheilua, vaikka sekään ei ollut ilmaista. Tiedän, että näinä aikoina monien lasten ja nuorten hyvät ja kehittävät harrastukset tyssäävät niiden kalleuteen ja perheiden varattomuuteen. Siksi iloitsen, että nyt on mahdollista laittaa hyvä kiertämään: lapset laulamaan, soittamaan ja liikkumaan, Petri Laaksonen perustelee hyväntekeväisyyteen mukaan lähtemistään.


Petri Laaksosen keräys lasten ja nuorten musiikki- ja urheiluharrastusten tukemiseksi on avattu myös nettiin. Siihen voi osallistua osoitteessa http://www.petrilaaksonen.net tai https://www.lahjoitaapua.fi/kohde/petri_laaksonen_laulaa_lasten_ja_nuorten_hyvaksi

 

 

 

Fri Feb 02 11:52:11 EET 2018