Uutislistaukseen

Kirkon Mediasäätiön elokuvapalkinto ohjaaja Virpi Suutarille

Kirkon Mediasäätiön palkinto Tampereen elokuvajuhlilla 2018 on myönnetty ohjaaja Virpi Suutarille elokuvasta Yrittäjä

Toista kertaa jaetun palkinnon saajan valitsi tiedottaja ja kehittämistyön asiantuntija Eva Wäljas.

- Elokuva on kuvaus kahtiajakautuneesta Suomesta, mutta itselleni se on ennen kaikkea kuvaus ihmisestä, joka on pohjimmiltaan samanlainen Honkajoelta Helsinkiin: jokaisella meistä on tarve uskoa, toivoa ja rakastaa sekä tulla rakastetuiksi. Elämä on sarja myötä- ja vastoinkäymisiä ja molemmissa on onnellista, jos rinnalla on joku jakamassa ne, Wäljas sanoo.

- Erityisen arvokkaana pidän elokuvan hienovaraista ja arvostavaa tapaa käsitellä uskoa. Usko näyttäytyy yksilön ja perheen voimavarana, lähimmäisenrakkautena ja arjen valintoina, armona ja anteeksiantona, luottamuksena ja toivona silloinkin kun usko on koetuksella. Uskoa ei eristetä erilliseksi saarekkeeksi vaan se on osa elämää, ihan niin kuin päähenkilöiden työkin, Wäljas perustelee valintaansa.

Yrittäjä on lämminhenkinen kuvaus yrittäjän arjesta iloineen ja suruineen. Aihetta käsitellään kahden hyvin erilaisen tarinan kautta; toinen tarina kertoo yrittäjäperheen ankarasta selvitymistaistelusta syrjäisessä maalaiskylässä ja toinen kahden naisen uraauurtavasta nyhtökaurahankkeesta pääkaupunkiseudulla.

Kirkon Mediasäätiön palkinto on suuruudeltaan 1500 euroa. Se jaetaan yhdelle kotimaiselle elokuvalle kerrallaan, ja se myönnetään elokuvan ohjaajalle. Palkinnon myöntämisperusteissa painotetaan elokuvien teknistä ja taiteellista korkealaatuisuutta sekä sellaisia teemoja, jotka kutsuvat katsojat pohtimaan kristillistä arvomaailmaa.

Kirkon Mediasäätiö on perustettu vuonna 2005. Sen tarkoituksena on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arvoperustalta lähtien tukea ja edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä, levittämistä ja esittämistä.

 

 

 

Mon Mar 12 08:29:00 EET 2018