Kirkkoneuvoston päätöksiä
Vesalan leirikeskuksen rakentamispäätös tuodaan uudelleen kirkkovaltuuston päätettäväksi toukokuussa. Kirkkoneuvosto hyväksyi keskiviikon kokouksessaan Jari Tuukkasen ja 20 muun valtuutetun tekemän aloitteen leiritoiminnan ja -kiinteistöjen kehittämissuunnitelman eteenpäin viemisestä.
Vesalan hankesuunnitelma oli kirkkovaltuuston käsittelyssä edellisen kerran joulukuussa. Kirkkovaltuuston enemmistö oli rakentamisen kannalla, mutta päätöksen hyväksyminen olisi vaatinut 2/3 määräenemmistön. Ennen kirkkovaltuuston toukokuista kokousta Vesalan hankesuunnitelma päivitetään rakentamisaikataulun ja kustannusten osalta.
Lisätiedot: hallintojohtaja Anu Lajunen, p. 050 340 9888
20.2.2019 20.18