Uutislistaukseen

Kipinässä ikävä tilanne lasten päiväkerhoparkissa

Jyväskylän seurakunnan päiväkerhoparkissa Kauppakeskus Sepässä sattui maanantaina ikävä tilanne, kun 2,5-vuotias kerholainen pääsi yksin livahtamaan seurakunnan tilasta hissillä kauppakeskuksen tiloihin. Onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.
Pieni tyttö ehti olla karkumatkalla noin 10 minuuttia. Ohikulkijat olivat huolehtineet lapsesta ja soittaneet vartijalle. Katoaminen oli huomattu pian myös päiväkerhoparkissa, jolloin toinen lastenohjaajista oli lähtenyt etsimään lasta ja ehti paikalle heti vartijan jälkeen.

Seurakunnan tilassa kauppakeskuksen toisessa kerroksessa toimiva päiväkerhoparkki on tarkoitettu noin 3-6-vuotiaille lapsille. Maanantaina parkissa oli kahdeksan lasta ja kaksi lastenohjaajaa. Pieni tyttö oli ilmeisesti lasten vessareissun yhteydessä päässyt livahtamaan yksin hissiin. Tilanne sattui kerhon loppuvaiheessa. Äidille asiasta kerrottiin välittömästi äidin tultua hakemaan lasta kerhosta.

Huhtasuon ja Keskustan alueseurakuntien varhaiskasvatuksen ohjaaja Anne Kettunen on tapahtuneesta erittäin pahoillaan. Tilanne käydään tarkasti läpi, jotta vastaavaa ei enää pääse tapahtumaan.

Lisätiedot:
Varhaiskasvatuksen ohjaaja Anne Kettunen, p. 050 340 0638
Kirkkoherra Arto Viitala, p. 0400 540 490

 

 

 

2019-04-02 16:50:00.0