Uutislistaukseen

Viikonlopun tapahtumakimaraan koko perheen voimin

Jyväskylän Kirkkopäivien kainalossa järjestettävät Lähetysjuhlat tarjoaa värikästä ohjelmaa kansainvälisillä mausteilla myös lapsille. Lauantaina 18.5. kello 10–15 Mäki-Matin perhepuistossa, Seminaarinmäen U2-urheiluhallissa ja urheiluhallin pihapiirissä on luvassa muun muassa tanssia, musiikkia, parkouria ja valokuvia maailmalta.  

Seminaarinmäen U2-urheiluhallin sisätiloissa nähdään kahteen otteeseen helsinkiläisen Xaris Finlandin koko perheen tanssiteatteriesitys Räyhä, jossa kysytään voittaako ystävyys erilaisuuden pelon. Myös tanssiryhmä Lähde Kollektiivi Jyväskylästä esiintyy ja ohjaa lapsille tanssityöpajoja.

Jyväskylän seurakunnan muskariohjaajat vetävät päivän aikana koko perheen rentoja musiikkihetkiä teemalla Riemurytmit maailmalta. Toivon tarinat -kuvanäyttelyssä pääsee tutustumaan jyväskyläläisten lasten näkemyksiin toivosta sekä hyväntuulisiin valokuviin Suomen Lähetysseuran työalueilta eri puolilta maailmaa.

Mäki-Matin perhepuistoon johtaa levollisin kuvin ja raamatunlausein reunustettu Toivon ja rauhan polku. Perhepuistossa mennään eikä meinata Seikkaile maailmalla -parkour-radalla, jonka suunnittelusta vastaa Jyväskylän Parkour-Akatemia. Mäki-Matissa pääsee myös testaamaan, miltä tuntuu ratsastaa suloisella savannikepparilla, kirahvilla, pantterilla tai virtahevolla.

Jyväskylän seurakunnan lähetyskasvatussihteeri Paula Raatikainen näkee lapsille suunnatun ohjelman tärkeänä osana koko viikonlopun massiivista tapahtumatarjontaa.

- Sanoma rakastavasta Jumalasta, joka pitää huolta ja haluaa meille hyvää, on tärkeä niin lapsille kuin aikuisille. Tässä epävarmassa ajassa se tuo rauhaa ja turvaa erityisesti pienelle ihmiselle.   

- Lähetystyön näkökulmasta viikonlopun perheohjelma havainnollistaa, miten Jeesuksen lähetyskäsky konkretisoituu eri puolilla maailmaa tänä päivänä. Samalla kasvatamme lapsia yhteiseen, kansainväliseen maailmaan. Näytämme, että jokainen ihminen on Jumalalle tärkeä, asui hän sitten pienessä afrikkalaisessa kylässä – tai Jyväskylässä.

Touhua ja tarinoita toivosta -perheiden ja kouluikäisten ohjelman pääjärjestäjiä ovat Jyväskylän seurakunta ja Suomen Lähetysseura. Maksuton ohjelma on osa Jyväskylässä 17.-19.5. järjestettävien Kirkkopäivien ja Lähetysjuhlien ohjelmistoa. Mäki-Matin perhepuistossa järjestettävä tunnustukseton ohjelmaosuus kuuluu myös kaupunkifestivaali Yläkaupungin Yön ohjelmistoon.

2019-05-14 15:51:00.0