Uutislistaukseen

Kirkon kampanjassa etsitään anteeksiannon emojia

Tämän päivän viestintää värittävät erilaiset emojit. Näitä kuvasymboleita on tällä hetkellä jo yli 3000. Valikoimasta ei kuitenkaan löydy emojia, jolla voisit sanoa ”Annan sinulle anteeksi”. Tänään käynnistyvä Forgivemoji-kampanja etsii ideoita anteeksiantamisen emojiksi, ja ehdottaa lopulta emojin lisäämistä maailmanlaajuiseen emojivalikoimaan.
 

Kirkon aloitteesta syntynyt Forgivemoji-kampanja etsii ideoita anteeksiantamisen emojiksi kolmen kuukauden ajan. Ehdotuksiaan voi lähettää kampanjan verkkosivuilla osoitteessa www.forgivemoji.fi. Parhaat ideat pääsevät mukaan äänestykseen, jossa kuka tahansa voi käydä äänestämässä omia suosikkejaan.

- Idea tähän kampanjaan tuli rauhan teemavuotemme aikana. Toivomme, että kampanja innostaa erilaisia ihmisiä mukaan keskusteluun. Olemme iloisia siitä, että jo useampi yhteistyökumppani on innostunut kampanjasta, kertoo viestintäjohtaja Tuomo Pesonen Kirkkohallituksesta.

Marraskuussa kampanjan työryhmä tekee päätöksen parhaasta ideasta, ja lähettää sen emojivalikoimaa hallinnoivalle Unicode-järjestölle. Unicode määrittelee sen, mitä emojeja pitää olla käytettävissä ja antaa eri palveluille ja laitevalmistajille raamit niiden toteuttamiselle. Järjestö päivittää emojivalikoimaa kerran vuodessa. Forgivemoji-kampanjan tavoitteena on saada anteeksiantamisen emoji lisättyä kansainväliseen emojivalikoimaan.

Kampanja on käynnistynyt Suomen evankelis-luterilaisen kirkon aloitteesta. Kampanjassa on mukana myös järjestöjä, joiden kohteisiin forgivemoji-kampanja kerää varoja emojin etsinnän ohessa, muun muassa konfliktinratkaisujärjestö CMI, Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanavun rauhanverkosto.

 

 

 

 

2019-08-15 08:58:00.0