Uutislistaukseen

Lapsen oikeuksien päivää juhlitaan myös Jyväskylässä

Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. YK:n lapsen oikeuksien sopimusta tehdään tunnetuksi Lapsen oikeuksien teemaviikolla 16.–20.11. Vuoden 2015 teemana on lapsiperheiden köyhyys Suomessa.

Yli 100 000 Suomessa asuvaa lasta elää pienituloisissa kotitalouksissa. Yksinhuoltajaperheissä pienituloisuusaste on lähes kolminkertainen kahden vanhemman perheisiin verrattuna.

Lapsiperheiden köyhyyttä ei tule vähätellä, sillä köyhyys vaikuttaa kielteisesti lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen. Köyhyys aiheuttaa ulkopuolisuuden kokemuksia ja häpeää sekä lisää mielenterveysongelmia. Köyhyydessä elävät lapset ja nuoret kokevat eniten osattomuutta ja syrjäytymistä.

Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, joka on kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia koskeva ihmisoikeussopimus. Sopimuksen kolmannen artiklan mukaan lapsen etu on huomioitava kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä.

Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi Pelastakaa Lapset ry:n Keski-Suomen aluetoimisto järjestää pienen tapahtuman perjantaina 20.11. klo 10-14 Keljon Citymarketin aulassa. Päivän sankareille eli lapsille on tarjolla pallonheittoa, ilmapalloja, karkkeja ja heijastimia.

Tilaisuudessa jaetaan myös tietoa lapsen oikeuksista ja kiinnitetään huomiota lapsen oikeuksien tilaan Suomessa.

 

 

 

 

2015-11-20 10:43:00.0