Uutislistaukseen

Kehitysvammaiset kohtaavat seksuaalista väkivaltaa

Kehitysvammaistyön neuvottelupäivillä Kouvolan seurakuntakeskuksessa aihetta käsitellään siitä näkökulmasta, miten kehitysvammaisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan voi tunnistaa, ennaltaehkäistä sitä sekä tukea sen uhreja.

Kirkon valtakunnalliset kehitysvammaistyön neuvottelupäivät Kouvolassa pureutuvat  18.–20. tammikuuta aiheeseen, josta on vaikea puhua, mutta josta ei voi vaieta. Myös kehitysvammaiset ihmiset joutuvat kohtaamaan seksuaalista väkivaltaa Suomessa.
– Kehitysvammaiset ihmiset ovat osa yhteiskuntaamme. Heitä koskettavat samat myönteiset ja kielteiset ilmiöt kuin meitä muitakin. Seksuaalisesta väkivallasta ei haluaisi puhua, mutta sitä ei voi jättää käsittelemättä vain siksi, että se on vaikea aihe, kehitysvammaistyön pastori Tero Kajander Kouvolan seurakuntayhtymästä sanoo.

Kehitysvammaistyön neuvottelupäivillä Kouvolan seurakuntakeskuksessa aihetta käsitellään siitä näkökulmasta, miten kehitysvammaisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan voi tunnistaa, ennaltaehkäistä sitä sekä tukea sen uhreja.
– Kirkon työntekijät ovat luotettuja ihmisiä, joille puhutaan vakavistakin aiheista, ja siksi heillä tulee olla valmiuksia kohdata näitä kysymyksiä. Kouvolan neuvottelupäivien teemat ja alustukset vahvistavat kirkon kehitysvammaistyöntekijöiden valmiuksia kohdata seksuaalisesta väkivallasta johtuvaa hätää ja ahdistusta, Tero Kajander toteaa.
Seksuaalisen väkivallan tunnistamisesta, seurauksista sekä ennaltaehkäisystä neuvottelupäivillä on alustamassa toiminnanjohtaja Liisa Kaukio-Rasilainen DELFINS ry:ltä.

Kehitysvammaisillakin on vauvahaaveita

Kehitysvammaistyön neuvottelupäivillä puheenaiheena ei ole pelkästään seksuaalinen väkivalta. Seksuaalisuus eri muodoissaan kuuluu kehitysvammaisten elämään. Kehitysvammaisten seksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä tapahtumassa alustavat kouluttaja Pia Henttonen ja koordinaattori Pia Mölsä Kehitysvammaisten Tukiliitosta. Teeman alla puhutaan muun muassa vauvahaaveista.

Kehitysvammaistyön neuvottelupäivät 18.–20.1.2016 Kouvolassa järjestää Kirkkohallitus yhteistyössä Kouvolan seurakuntayhtymän kanssa. Luennoitsijat on kutsuttu mukaan Kehitysvammaisten Tukiliitosta ja Suomen DELFINS ry:stä. Neuvottelupäivät on kirkon kehitysvammaistyöntekijöille suunnattu ammatillinen koulutustapahtuma.

2016-01-18 08:52:44.0