Uutislistaukseen

Kesä

Suvivirsi avaa kesän Jyväskylässä tänäkin vuonna

18.5.2020 10.16

Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän seurakunta ja Jyväskylä Sinfonia tarjoavat kaupunkilaisille toukokuun päätteeksi hyväntuulisen kesätervehdyksen, ja kutsuvat samalla kaikki ikään ja laulutaitoon katsomatta tuttuun yhteislauluun Suvivirren sanoin. 

Yhteistyöllä toteutettavassa Suvivirsi-videossa laulaa lapsikuoro Vox Aurean nuoria laulajia sekä Jyväskylän seurakunnan eri-ikäisiä kirkkomuusikoita. Jyväskylä Sinfonian soittajista muodostuvan kvintetin säestyksessä soivat jousisoittimet ja huilu. Aistikko Visualsin toteuttamassa tekstitetyssä virsivideossa voi ihailla uuteen kesään heräävää vehreää kaupunkimaisemaa. 

Video julkaistaan seurakunnan, kaupungin ja Jyväskylä Sinfonian sähköisillä kanavilla torstaina 28.5. ja se on vapaasti käytettävissä esimerkiksi koulujen ja päiväkotien omilla kanavilla, videopalveluilla toteutettavissa päättäjäisissä, hoivakodeissa sekä yksityisissä perhejuhlissa. 

Ruotsista Suomeen saapunut Suvivirsi (Jo joutui armas aika) on lisätty suomalaiseen Virsikirjaan jo 1700-luvun alussa, ja suventuoksuista virttä on laulettu sukupolvien ajan niin koulujen päättäjäisissä, juhannuskirkossa kuin kesän monissa muissa juhlahetkissä.