Uutislistaukseen

Piispa saapuu Jyväskylään ­– harvinainen tarkastus alkaa ensi viikolla

piispa Simo Peura jumalanpalvelusta suorittamassa

Piispa Simo Peura saapuu ensi viikolla tekemään piispantarkastuksen Jyväskylän seurakuntaan. 23.–27.9. järjestettävässä tarkastuksessa arvioidaan piispan ja muun Lapuan hiippakunnan henkilöstön johdolla, mitä Jyväskylän seurakunnalle ja sen työyhteisölle kuuluu. 

Edellinen piispantarkastus Jyväskylässä pidettiin kymmenen vuotta sitten. 

Piispa tapaa viikon aikana seurakunnan työntekijöitä, luottamushenkilöitä, yhteistyökumppaneita ja seurakuntalaisia. Kaupunkilaisille avoimia tilaisuuksia ovat tarkastusviikon huipentava Piispanmessu sunnuntaina 27.9. kello 10 Taulumäen kirkossa. Piispa on paikalla myös perjantaina 25.9. kello 18 Taulumäen kirkossa kuultavassa Oi riemun rikkautta -konsertissa, jossa esiintyvät seurakunnan kanttorit ja musiikkikasvattajat. Myös konserttiin on vapaa pääsy. Piispantarkastuksen alussa yleisö on tervetullut aloitushartauteen Jyväskylän Kaupunginkirkkoon keskiviikkona 23.9. kello 9. Koronatilanteen vuoksi kaikki yleisölle avoimet tapahtumat myös esitetään suorana lähetyksenä Jyväskylän seurakunnan Henki ja elämä -Youtube-kanavalla. 

Viikon aikana piispa tapaa kaupunginjohtaja Timo Koiviston sekä osallistuu Yrittäjien iltapäiväkahveille. Kahvit juodaan yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa kauppakeskus Sepässä, seurakunnan Kipinä-tilassa keskiviikkona 23.9. kello 13–15, ja tapahtumassa kuullaan niin piispan kuin yrittäjien puheenvuoroja. 

Torstain ja perjantain aikana Peura tutustuu uuteen Keski-Suomen keskussairaala Novaan, vierailee yliopistolla ja Huhtasuon yhtenäiskoululla sekä tapaa median edustajia.  

Koronatilanne aiheuttaa tiettyjä rajoituksia piispantarkastuksen ohjelmaan, esimerkiksi tilaisuuksien kokoa on rajoitettu. Tästä syystä seurakunta järjestää myös tilaisuuksia, joihin ei paikan päälle saavu yleisöä, mutta niitä voi seurata suorana verkossa. Perjantaina piispa on mukana yhteiskunnallisessa paneelikeskustelussa Maskin takaa – Mitä meille tapahtuu? Keskustelu nähdään 25.9. klo 14 suorana Jyväskylän seurakunnan Henki ja elämä -Youtube-kanavalla, ja sen voi katsoa myös tallenteena.  

Keskustelussa pohditaan muun muassa, mitä hyvää voisimme oppia poikkeusajoista? Piispa Simo Peuran lisäksi mukana ovat yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger Jyväskylän yliopistosta, Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen ja erikoistutkija Terhi Tuukkanen lapsiasiavaltuutetun toimistosta. 

Myös keskustan alueseurakunnan toimitilojen siunaus Valtiontalossa nähdään koronatilanteen vuoksi verkkolähetyksenä torstaina 24.9. kello 13.


Lisätiedot:

viestintäpäällikkö Jonna Arola, 040 535 1064 

2020-09-16 14:07:00.0