Uutislistaukseen

Jyväskylän seurakunta rajoittaa tilaisuuksien ja kirkollisten toimitusten henkilömäärän 10:een

Jyväskylän seurakunta rajoittaa tilaisuuksiensa henkilömäärän 10:een viranomaisten suositusten mukaisesti. Suositus on voimassa ainakin loppiaiseen 6. tammikuuta asti.

Rajoitukset koskevat myös kirkollisia toimituksia. Hautauksissa, kaste- ja häätilaisuuksissa voi olla paikalla enintään 10 henkeä. Hautaan siunaamisissa on mahdollista poiketa jonkin verran 10 henkilön enimmäismäärästä, jos vainajan kaikkein lähimpien omaisten lukumäärä on enemmän kuin kymmenen.

Kokoontumisrajoitukset tarkoittavat monien tapahtumien, muun muassa konserttien ja muiden musiikkitilaisuuksien peruuntumista. Jumalanpalveluksia on siirretty verkkolähetyksiksi. Koronatilanteen vuoksi esimerkiksi jouluaaton hartaudet kello 13 ja 17 Taulumäen kirkossa on peruttu. Taulumäen jouluaaton hartaus kello 15 ja jouluaamun jumalanpalvelus kello 7 ovat katsottavissa suorana lähetyksenä seurakunnan verkkosivuilla, Henki ja elämän Youtube-kanavalla sekä sanomalehti Keskisuomalaisen verkkosivuilla. Myös Kaupunginkirkon jouluyön palvelus jouluaattona kello 23 on nähtävissä suorana Henki ja elämän Youtube-kanavalla.​​​​​​​

Yksi seurakunnan jumalanpalveluksista nähdään sunnuntaisin seurakunnan verkkosivuilla ja Youtube-kanavalla osoitteessa youtube.com/henkielama sekä sanomalehti Keskisuomalaisen verkkosivuilla. Henki ja elämän Youtube-kanavalla on nähtävissä sekä suoratoistona että videoina myös monenlaista muuta jouluista ohjelmaa.
​​​​​​​
Ajankohtaisimmat tiedot Jyväskylän seurakunnan joulunajan ja muista tapahtumista päivitetään nettisivuille jyvaskylanseurakunta.fi.

 

2020-12-15 15:51:11.0