Uutislistaukseen

Koulujen aloitus sai oman kappaleen – Repussa ripaus rohkeutta kertoo ensimmäisen koulupäivän tunnelmista

Koulujen aloitus voi olla sekä vatsanpohjaa kutkuttava, että iloinen ja odotettu hetki.

Uuden Repussa ripaus rohkeutta -laulun sanoitus ja musiikkivideon tarina kertovat ensimmäisen koulupäivän hetkistä aamusta iltaan saakka. Valmiiksi pakattu reppu pääsee vihdoin uuden koululaisen selkään ja koulun kello soi alkamisen merkiksi. Koulukaveruutta opetellaan yhdessä niin luokassa kuin välitunnin leikeissä.

Laulun on sanoittanut ja säveltänyt Lasten ja nuorten keskuksen musiikkikouluttaja Riikka Jäntti ja sovituksesta ja musiikki- ja videotuotannosta on vastannut Antti Vuori.

Videon pääroolia esittää 7-vuotias Livia Keski-Kuha. Livia on harrastanut tanssia ja voimistelua, mutta pohtii nyt näytelmäkerhon aloittamista. Hän viihtyi hyvin kuvauksissa Rajakylän koululla Vantaalla:

- Oli tosi kivaa! Parasta oli, kun sai uusia kavereita.

Videolla päärooleissa ovat Livian lisäksi hänen pikkusiskonsa Fiona ja isänsä Tuomas sekä Lastenkirkon Päkä-lammasta esittävä Sini Nikku.

Musiikkivideon kuvauksiin koululla osallistui yhteensä 50 Vantaan NMKY:n Rajakylän kesäkerholaista ja Hakunilan seurakunnan kesäkerholaista ohjaajineen. Kuvauksissa lapset keksivät vapaasti monenlaista tekemistä ja leikkejä, joita näkyy esimerkiksi valmiin videon välituntikohtauksissa.

Repussa ripaus rohkeutta -kappaleessa laulavat Eerin, Evert ja Oskar Punkari sekä Riikka Jäntti.

- Laulun oppiminen oli tosi helppoa, ei ollenkaan vaikeaa vaan hauskaa, tuumi ensimmäiselle luokalle menevä Oskar kesäkuussa kappaleen studioäänityksissä. Oskarilla on myös tarkka toive omasta koulurepustaan: musta, jossa on Star Wars -kuvioita.

Kuuntele laulu ja katso video Lastenkirkon Youtube-kanavaltaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Wed Aug 04 11:11:15 EEST 2021