Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Jyväskylän seurakunnan varhaiskasvatuksen ammattilaiset tarjoavat perheille edelleen apua lastenhoitoon syksyllä 2021. Maksutonta hoitoapua on tarjolla eri puolilla Jyväskylää, seurakunnan kaikilla toimialueilla.
Lastenhoitohetket järjestetään pääsääntöisesti pihahoitona: kun vanhemmalla tai huoltajalla on tarvetta lyhyelle hoitoavulle, voi lastenohjaaja käydä lapsen tai lasten kanssa ulkoilemassa noin 1–1,5 tuntia kerrallaan. Ulkoiluhetki järjestetään esimerkiksi lähipäiväkerhon, puiston tai lapsen oman kodin pihalla.
Jyväskylän keskustassa, Huhtasuolla, Keltinmäessä, Kuokkalassa, Korpilahdella, Palokassa, Säynätsalossa, Tikkakoskella ja Vaajakoskella toimivien lastenohjaajien yhteystiedot löytyvät seurakunnan nettisivuilta. Hoitoajan voi sopia soittamalla suoraan oman lähialueen työntekijälle.
Hoitoon ei voi tulla, jos lapsella on oireita tai perheessä on muita sairaana tai karanteenissa olevia jäseniä. Palvelu on tarjolla toistaiseksi.
6.9.2021 09.02