Uutislistaukseen

Jyväskylän seurakunta rajoittaa jumalanpalvelusten osallistujamääriä ja ottaa musiikkitilaisuuksissa käyttöön koronapassin

Jyväskylän seurakunta rajoittaa jumalanpalvelusten osallistujamääriä sekä ottaa laulutilaisuuksissaan ja konserteissaan käyttöön koronapassin. Rajoitukset ja passi otetaan käyttöön 6.12. alkaen. Näin ollen esimerkiksi Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet toteutetaan itsenäisyyspäivästä alkaen koronapassin turvin.

Tapauskohtaisesti passia voidaan edellyttää myös muissa tilaisuuksissa kuin laulu- ja konserttitilaisuuksissa, esimerkiksi myyjäisissä.

Aluehallintovirasto on päättänyt, että sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien osallistujien enimmäismäärä ajalla 6.12.–5.1. on 50 henkilöä, joka voidaan ylittää koronapassia käyttämällä. Aluehallintoviraston määräämät kokoontumisrajoitukset eivät koske uskonnollisten yhdyskuntien järjestämiä jumalanpalveluksia, kirkollisia toimituksia ja hartaustilaisuuksia, joten niissä noudatetaan piispojen johdolla tehtyä kirkon yhteistä linjausta. 

Linjauksen nojalla Jyväskylän seurakunnan jumalanpalveluksiin, kirkollisiin toimituksiin ja hartaustilaisuuksiin voi ottaa enintään yhden kolmasosan tilan normaalista enimmäisosallistujamäärästä, jos tilaisuuteen osallistuu yli 50 henkilöä. Toimintaan ei tule osallistua flunssaoireisena, ja tilaisuuksissa käytetään kasvomaskia. Lapsia lukuun ottamatta on suositeltavaa tulla paikalle vain rokotettuna.
 

3.12.2021 18.37