Uutislistaukseen

Ukrainaan hätäapua keräävät vihreät lippaat ilmestyvät Jyväskylän katukuvaan, myös kerääjäksi voi ilmoittautua

Kirkon Ulkomaanavun vihreät keräyslippaat ilmestyvät katukuvaan Jyväskylässä tulevana maanantaina. Jyväskylän seurakunta lähettää työntekijöitään ja seurakuntalaisia toteuttamaan lipaskeräystä. Lippaat näkyvät seurakunnan tilaisuuksissa sekä julkisilla paikoilla, kuten Kauppakadulla.
– Vapaaehtoisia kerääjiä tarvitaan joukkoon yhä. Lippaita on myös mahdollista saada esimerkiksi työpaikoille, Jyväskylän seurakunnan lähetyksen ja kansainvälisen työn asiantuntija Ulla Klemettinen kertoo.

Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä Jyväskylän seurakunnan Lähetyksen ja kansainvälisen työn asiantuntijaan Ulla Klemettiseen, ulla.klemettinen@evl.fi. Jos haluaa keräyslippaan omalle työpaikalleen, myös se onnistuu ottamalla yhteyttä Klemettiseen. Sen jälkeen lippaan voi noutaa Seurakuntatoimistosta, osoitteesta Vapaudenkatu 47.

Ukrainan tilanne on herättänyt halun auttaa. Rahalahjoitus on nopea, helppo ja varma tapa saada apu perille. Kirkon Ulkomaanavun Torstaina 24.2. käynnistämän hätäapukeräyksen Ukrainan sodasta kärsiville kerrottiin tuottaneen Suomessa kuluvan viikon keskiviikkoon mennessä jo kolme miljoonaa euroa.  
https://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/ukrainan-sota/ 

Rahalahjoituksen tekeminen on mahdollista myös kotoa käsin. Kirkon Ulkomaanavun lisäksi myös muut kirkon sopimusjärjestöt, Suomen Lähetysseura, Medialähetys Sanansaattajat, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Suomen Pipliaseura ja Lähetysyhdistys Kylväjä keräävät rahaa Ukrainan sodasta kärsiville. Järjestöjen verkkosivut ohjeistavat mobiilimaksamiseen.
https://felm.suomenlahetysseura.fi/lahjo…/katastrofirahasto/
https://sansa.fi/lahjoituskohteet/ukraina/
https://kansanlahetys.fi/…/hataapua-ukrainan-pakolaisille/
https://www.piplia.fi/lahjoita/
https://www.kylvaja.fi/osallistu/lahjoita/auta-ukrainaa/

Myös Kotimaanapu on käynnistänyt valtakunnallisen hätäapukeräyksen Suomeen tulevien ukrainalaisten pakolaisten auttamiseksi. Kotimaanavun hätäapukeräyksellä kerätään nyt lahjoituksia, jotta pakolaisten välttämättömistä elintarpeista pystytään Suomessa huolehtimaan. Kotimaanavun lahjoitukset ohjataan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien auttamistyöhön. 
https://kotimaanapu.fi/ 
 

2022-03-11 10:13:21.0