-
Hautausmaiden kasteluvesiä ei aukaista vielä äitienpäivänä
3.5.2022 08.43
-
Elossa-valokuvauskilpailun voittajakuvat valittu, näyttely esillä Sepän Kipinässä toukokuun ajan
2.5.2022 11.28
-
Jyväskylän seurakunta juhlistaa toukokuussa kummiutta
2.5.2022 08.53
-
Yläkaupungin Yö 2022: Jyväskylän seurakunnan ohjelmassa konsertteja, taikaa sekä Hieman erilainen iltarukous
28.4.2022 12.48
-
Kirkolliskokous kokoontuu Turussa toukokuun alussa
28.4.2022 10.07
-
Kirkkoneuvoston päätöksiä 27.4.
- Säynätsalon kirkko suljetaan sisäilmaongelmien vuoksi lokakuun alusta. Kirkon peruskorjauksen suunnittelu aloitetaan välittömästi korjauksen aikaistamiseksi. Investointisuunnitelmassa kirkon remontti on ajoitettu vuodelle 2024. Kulttuurihistoriallisesti arvokas Säynätsalon kirkko on rakennettu vuonna 1927.
- Jyväskylän seurakunnassa avoinna olevan hallintojohtajan viran hakuaikaa jatketaan 18. toukokuuta 2022 asti. Ensimmäisellä hakukierroksella virkaa haki kaksi hakijaa, joista vain toinen täytti viran kelpoisuusvaatimukset.
- Mäntykankaan hautausmaan kappeli peruskorjataan ja krematorion kanssa osin yhteinen viherkatto uusitaan. Korjaustyöt aloitetaan tämän vuoden aikana. Kappelin katos on tutkimuksissa osoittautunut oletettua huonokuntoisemmaksi ja sitä on osin korjattu väliaikaisin toimenpitein. Mäntykankaan kappeli on rakennettu vuonna 1951.
- Kuokkalan kirkkoon rakennetaan jäähdytysjärjestelmä. Lämpötilan noususta on kärsitty aina kesäisin, mutta erityisesti pitkillä kesähelteillä. Kuokkalan kirkko on valmistunut vuonna 2010.
27.4.2022 21.10
-
Säynätsalon kirkko suljetaan lokakuussa
Säynätsalon kirkko suljetaan sisäilmaongelmien vuoksi lokakuun alussa. Sitä ennen toimintaa pystytään jatkamaan rajoitetusti tilaa tehokkaasti tuulettaen. Myös tiloissa oleskelun aikoja on rajoitettu. Kirkon peruskorjauksen suunnittelu aloitetaan välittömästi korjauksen aikaistamiseksi.
Investointisuunnitelmassa kirkon remontti on ajoitettu vuodelle 2024. Kulttuurihistoriallisesti arvokas Säynätsalon kirkko on rakennettu vuonna 1927.
27.4.2022 20.52
-
Maskisuositus päättyy myös Jyväskylän seurakunnassa
21.4.2022 12.07
-
Uusi tukipalvelu nuorille – Walk in -lyhytterapian vastaanotto aloittaa toukokuussa
21.4.2022 10.17
-
Jyväskylän Pääsiäinen -taidefestivaali tavoitti yli 6000 kaupunkilaista
20.4.2022 13.43
-
Euroopan kirkkojen johtajat: kaikki pakolaiset ovat tervetulleita
13.4.2022 11.06
-
Piispa Matti Salomäen pääsiäistervehdys: Kuolemasta elämään
11.4.2022 13.35
-
Pääsiäisen aukioloajat
Seurakuntatoimisto ja Hautauspalvelut palvelevat hiljaisella viikolla ma-ti klo 9.00-15.00
Kiirastorstaina klo 9.00-13.00.
Pitkäperjantai 15.4. ja 2. pääsiäispäivä ma 18.4. suljettu.
11.4.2022 13.02
-
Jyväskylän kirkoissa kuljetaan pääsiäiseen läpi surun, ilon ja toivon
8.4.2022 15.15
-
Seurakuntavaalien ehdokasasettelu on käynnistynyt
5.4.2022 13.26
-
Jyväskylän Pääsiäinen -taidefestivaali alkaa palmusunnuntaina 10.4.
4.4.2022 13.53
-
Uutuusdokumentti Ylen pääsiäisohjelmistossa: Piispa Jolkkonen kertoo Paavo Ruotsalaisen tarinan
4.4.2022 09.21
-
Kaupunginkirkon ovet auki hääpareille Yläkaupungin Yön vihkilauantaissa 21.5.
1.4.2022 09.27
-
Valitukset Jyväskylän seurakunnan kiinteistökaupoista nurin Kirkkohallituksessa
31.3.2022 13.18
-
Jyväskylän seurakunnan johtaviin hallintovirkoihin hakeneet
25.3.2022 16.11
-
Seurakunta lahjoittaa 20 000 euroa hätäapukeräykseen, kirkkoneuvoston päätöksiä 23.3.
23.3.2022 20.46
-
Seurakunnassa toimitaan terveysturvallisesti
23.3.2022 14.35
-
Earth Hour sammuttaa valot myös Jyväskylän seurakunnan kirkoista 26.3.
23.3.2022 13.51
-
Pirkko Saisiolle Kirkon kulttuuripalkinto 2021
22.3.2022 15.00