Ekaluokkalaiset siunataan koulutielle elokuun alussa
Koulun aloittaminen on perheissä jännittävä ja odotettu hetki. Pienet koululaiset ovat uuden elämäntilanteen edessä. Jyväskylän seurakunta haluaa olla mukana toivottamassa pienille koululaisille turvallista koulutietä. Koulunsa aloittavat siunataan kirkoissa eri puolilla Jyväskylän seurakuntaa elokuun alkupuolella.
– Koulun aloittaminen on perheiden elämässä taitekohta, joka herkistää. Lapsen maailma avautuu ja hänelle halutaan toivottaa taivaallistakin suojelusta ja varjelusta. Kouluun lähtevien siunaus on tärkeä hetki monille vanhemmille, varhaiskasvatuksen ohjaaja Anne Kettunen sanoo.
Jyväskylän peruskouluissa syyslukukausi alkaa keskiviikkona 12. elokuuta.
Kouluun siunaaminen on pieni, lämminhenkinen kirkkohetki, johon kaikki lapselle tärkeät ihmiset ovat tervetulleita mukaan. Juhlahetkeen on lähetetty kutsu kaikille kirkkoon kuuluville lapsille, mutta tilaisuudet ovat silti kaikille avoimia. Osallistua voi mihin tahansa siunaustilaisuuteen. Palokassa ja Tikkakoskella osallistujia pyydetään ilmoittautumaan. Ilmoittautumislinkki löytyy nettisivuilta jyvaskylanseurakunta.fi/tapahtumat.
Kaikki ekaluokkalaiset saavat juhlassa lahjaksi Lasten Raamatun.
Kouluun lähtevien siunaus Jyväskylän seurakunnassa:
Toivakan kirkko su 2.8. klo 11
Luhangan kesäkirkko su 2.8. klo 13
Korpilahden kirkko to 6.8. klo 18
Palokan kirkko su 9.8. klo 15 ja 16.30
Kuokkalan kirkko su 9.8. klo 16
Säynätsalon kirkko su 9.8. klo 16
Vaajakosken kirkko su 9.8. klo 16
Kaupunginkirkko su 9.8. klo 18
Tikkakosken kirkko ti 11.8. klo 17.30
Keltinmäen kirkko ti 11.8. klo 18
Sepän Kipinä ti 11.8. klo 18
Wed Jul 22 10:39:24 EEST 2026